Miksi covid ei ole suuri ongelma Kiinassa?
Siellä hygienia on mitä on ja ihmisiä asuu hyvin tiheästi. Kuitenkaan ei näytä olevan siellä mikään ongelma. Joku tässä yhtälössä mättää.
Kommentit (18)
Koronavirus leviää juuri parhaimmillaan Kiinassa erittäin nopeasti :(
Mutta he tekevät kaikkensa viruksen leviämisen estämiseksi.
https://yle.fi/uutiset/3-12044092
"Pekingiä tulee suojella kuolemaan asti" – Kiinassa miljoonia kotikarateenissa, kokonaisia rakennuksia on eristetty deltamuunnoksen vuoksi
Koronaviruksen helposti tarttuva deltamuunnos on levinnyt ainakin kahdelletoista alueelle Kiinassa.
Kiinassa yritetään torjua deltamuunnosta tiukoilla keinoilla
Saana Uosukainen
3.8. 06:08
Kiinassa suurimmat kaupungit ovat lisänneet koronatestausta, eristäneet rakennuksia ja asettaneet karanteeniin miljoonia asukkaita. Kaupunkien joukossa on esimerkiksi Peking ja Nanjing.
Pääkaupungin viranomaisten mukaan Pekingiä tulee nyt suojella kuolemaan asti säästämättä kustannuksissa.
Toisaalla keskisessä Kiinassa Zhuzhoussa Hunanin alueella yli 1,2 miljoonaa asetettu karanteeniin samalla kun viranomaiset testaavat ja rokottavat ihmisiä ahkerasti.
Zhuzhoun hallinto tiedotti tilanteen olevan synkkä ja monimutkainen.
Kyllä on. Siellä myös on rajattu ihmisten liikkumista, valvotut karanteeni jne. Meno on ihan toisenlaista kuin täällä, missä toivotaan ihmisten käyttäytyvän järkevästi.
Kukaan ei tiedä, onko se ongelma ja jos on, niin kuinka suuri. Mua häiritsee eniten se, että kukaan (=länsimaailma) ei edes uskalla kysyä tai epäillä julkisesti, ettei siellä olisi kaikki kunnossa.
Kiinan +3 tartuntaa päivässä -luvut esitetään totuutena koko maaimalle, koska Kiinan valta on kasvanut liian suureksi.
Silloin kun korona alkoi, siellä mm. hitsattiin ihmisten ulko-ovia kiinni, että karanteenissa pysytään.
Koirat opetettiin paskomaan kylpyammeeseen, kun ulos ei saanut mennä.
Suomessa ei tuohon verrattuna ole tehty mitään. Jotain palveluita on ollut kiinni ja annettu etätyösuositus. Koulujen sulkemisessakin isoin vaikutus oli siinä, että vanhemmat jäivät kotiin etäkoululaistensa kanssa.
Siellähän on kymmenet miljoonat ihmiset tiukkojen rajoitusten kohteena, monissa suurkaupungeissa kuten Peking, matkustaminen ja liikkuminen on hyvin rajoitettua esim julkisessa liikenteessä, ja massatestaukset käynnissä, aikovat testata kaikki näissä koronatapausalueilla. Lukekaa uutisia!
Toisinaan tuntuu kyllä että kiinalaisilla on enemmän oikeuksia kuin suomalaisilla. Tämä ei onnistuisi ikinä Suomessa, täällähän kaivosyhtiötkin ottavat mitä haluavat.
Okei, vaikuttaa siltä, että kyse on tiedonkulun puutteesta. Kiitoksia linkeistä, selvitti asiaa kovasti.
-ap
https://www.devdiscourse.com/article/international/1680873-delta-varian…
Delta variant surge: China reports 85 new COVID-19 cases, Henan province expands lockdown area
China on Thursday reported 85 new coronavirus cases, including 62 new locally transmitted ones, as delta variant of the virus spreads in Chinese cities.
ANI | Beijing | Updated: 05-08-2021 12:35 IST | Created: 05-08-2021 12:35 IST
kertokaa nyt ihmeessä mikä tuossa kiinassa muka pelottaa. länsi maiden lainat heiltä voidaan jättää vaan maksamatta takaisin niin kuin tekee eu etelän maatkin. MIKÄ ON INTRESSI PAAPOA IDIOOTTIEN MAATA. maahan tulee sisällis sota joka tapauksessa n.7v sisällä.
Kiinassa testataan monien suurten miljoonakaupunkien kaikki ihmiset, jopa vain 4-10 todetun tartunnan vuoksi.
https://www.bbc.com/news/world-asia-china-58052902
China Covid: China targets school students to control case surge
By Suranjana Tewari
BBC News
Published
1 day ago
The government reported 71 new domestic cases on Wednesday - the highest daily count since January.
A vaccination campaign for minors aged 12 to 17 is being expanded to try and combat the spread of the highly contagious delta variant.
The city of Yangzhou, which is also in Jiangsu and has a population of more than 4.5 million people, has been put under restrictions after 40 cases were detected.
Authorities in Wuhan have also started testing the entire population of 11 million people after a handful of cases were detected.
The city was thrown into the spotlight after the coronavirus first emerged there in 2019.
The gambling hub of Macau is also testing all 600,000 residents, after the city recorded four new coronavirus cases.
Kiinan suhtautuminen koronavirukseen on aivan toinen kuin Suomen suhtautuminen.
Mitä luulette, kumpi maa tietää koronasta enemmän Suomi vaiko Kiina.
Kiinan Wuhanissa testataan kaikki 11 miljoonaa asukkasta, vain siksi, että 7 vierastyöläisen todettiin saaneen tartunnan.
Suomessa samaan aikaan, järjestetään suuria festivaaleja ja annetaan tartuntojen levitä.
https://www.aljazeera.com/news/2021/8/3/chinas-wuhan-to-test-all-reside…
China’s Wuhan to test ‘all residents’ as COVID-19 returns
City where COVID-19 first emerged in late 2019 reported at least seven locally transmitted cases among migrant workers.
3 Aug 2021
Authorities in Wuhan have announced that they will test its entire population for COVID-19 after the central Chinese city where the coronavirus first emerged reported its first local cases in more than a year and the country moved to stamp out a slew of outbreaks connected with the Delta variant.
The city of 11 million is “swiftly launching comprehensive nucleic acid testing of all residents”, senior Wuhan official Li Tao said told the media on Tuesday.
Authorities announced on Monday that seven locally transmitted cases had been found among migrant workers in the city, breaking a year-long streak after it squashed an initial outbreak with an unprecedented lockdown in early 2020.
No, Wuhanissa on kuitenkin eletty ihan normaalisti jo yli vuoden.
Meillä haluttiin himmailun jälkeen avata festarit ja huonostihan siinä kävi. Wuhan tahtoo estää vastaavan hinnalla millä hyvänsä.
Kiinassa kun on rajoituksia, niin ne eivät ole pelkkiä suosituksia, vaan myös valvotaan, että niitä noudatetaan.
Enkä usko, että Kiinassa myöskään kysytään, rokotetaanko vai eikö rokoteta.
Yksilönvapaus ja itsemääräämisoikeus ovat pohjoismaissa korkeassa arvossa.
Miten niin? Siellähän korona otetaan paljon vakavammin kuin missään muualla.
Mikä olisi aika erikoista, jos kyseessä olisi vain pikkunuha, joka on vaarallinen vain heikoille vanhuksille. Kiina kun ei ole mitenkään erityisen tunnettu humaaniudestaan.
Kinukit syövät rottia ja ovat immuuneja viruksille
Kommunismissa ei ole ongelmia.
Neuvostoliitossakaan ei ollut esim. rikollisuutta tai saasteita toisin kuin rappeutuneessa lännessä.