Minkä asian sinä teit ennen tarpeettoman hankalasti?
Missä asiassa tai tilanteessa pääset nykyään helpommalla?
Minulla tällainen on ehdottomasti siivous! Lapsuudenkodissa kaikki tehtiin aivan surkeilla ja epätarkoituksenmukaisilla aineilla ja välineillä, joten olin pitkälle aikuisikään siinä käsityksessä että siivoaminen on aina kamalaa ja raskasta nyhräämistä. Tehottomalla imurilla ajeltiin saman pikkukiven yli kolme kertaa, ja pönttöä hinkattiin kyynärpäätä myöden jollain tiskisienellä. Hikikarpalot otsalla ja aikaa kului kaikkeen ihan tuhottomasti, kun ikkunoita myöten kaikki yritettiin pestä sillä samalla itse laimennetulla yleispesuaineella ja t-paidasta leikatulla rätillä.
Lakkasin inhoamasta siivoamista vasta pitkälti aikuisiällä, kun tajusin hankkia kunnolliset välineet ja aineet. Vitsi miten paljon helpommalla voikaan päästä! Kustannuksetkaan eivät lopulta päätä huimaa, kun useimmat perusvälineet kestävät vuosia tai vuosikymmeniä.