Alkuraskauden ultrasta kysymys
Millä viikolla kävitte ja kuulitte sydänäänet ? Mitä muuta tuolla käynnillä keskusteltiin gynekologin kanssa ?
Vai oliko ihan läpihuutojuttu, että oikeassa paikassa on ja sydänäänet kuuluu - kiitos ja näkemiin.
Kommentit (7)
Lääkäri ultrasi viikko sitten rv 10. Vauva siellä huitoi käsillä ja jaloilla vimmatusti ja sydän pompotteli. Np-ultra on sitten sairaalalla myöhemmin muutaman viikon päästä.
Ensimmäinen neuvola oli viikolla 8 ja siellä katsottiin ultralla. Ei siinä mitään ääntä kuulunut mutta kuvassa siis näkyi että sydän lyö ja alkio on oikeassa paikassa.
Siellähän nyt varmaan enimmäkseen keskustellaan siitä mistä haluat keskustella.
Viikolla 7 ultrassa näkyi kyllä syke, mutta ei ollut vielä kuultavissa.
Kävin viikolla 9 tai 10. Juteltiin edeltäneestä keskenmenosta ja muusta mieleen tulevasta. Maksullinen ultra, niin käytiin läpi ihan rauhassa kaikkea raskauteen liittyvää asiaa mitä itse haluttiin. Ja toki ihasteltiin pitkään sitä pientä sykkivää sydäntä.
Sydänääniä ei tuolloin vielä kuule, ne kuunneltiin ensimmäisen kerran neuvolassa np-ultran jälkeen joskus viikolla 15. Sydämen sykkeen kyllä näkee jo tuolloin, muistaakseni viikosta 6 eteenpäin. Itse halusin mennä ultraan vasta vähän myöhemmin, jolloin riski siitä, että sydän lopettaisikin sykkimisen olisi paljon pienempi.
Aha, jotenkin luulin, että olisi keskusteltu enemmän, jatkosta tai muusta. Nyt vain todettiin, että 4 vko päästä uudelleen. Kävin viikolla 8. Koruton lyhyt tapahtuma siis. Ehkä normi. AP
Vierailija kirjoitti:
Aha, jotenkin luulin, että olisi keskusteltu enemmän, jatkosta tai muusta. Nyt vain todettiin, että 4 vko päästä uudelleen. Kävin viikolla 8. Koruton lyhyt tapahtuma siis. Ehkä normi. AP
Kuuluuko tuo siis julkisen puolen neuvolan ultriin? Itselläni lääkärineuvolat ovat olleet varsin lyhyitä. Nopeasti kysytty peruskysymykset ja sitten ultrattu. Aikaa meni ehkä 10-15 min. Täällä noita lääkärineuvoloita, joissa ultrataan on kaksi. Viikolla 16-18 ja viikolla 35-36. Lisäksi sitten niskaturvotus- ja rakenneultra.
Jos haluaa ennen niskaturvotusultraa saada tietää onko siellä ketään ja onko raskaus oikeassa paikassa, niin sitten pitää varata aika yksityiselle. Siellä sitten on aikaa käydä läpi vaikka mitä, koska siitä ajasta maksetaan.
Aikalailla tuollainen läpihuutojuttu, taisi olla silloin 8+0.