Onko kirkko kansalaisjärjestö?
Luin Kotimaa-lehdestä, että Halla-aho sanoi kirkkoa humanistiseksi kansalaisjärjestöksi. Näinkö on? Suuri osa suomalaisista kuuluu kirkkoon, mutta miksi. Kertokaapa, mitä kirkko merkitsee. Saako sieltä tatvittaessa hengellistä apua.
Piispa Laajasalo kiisti tämän väitteen.
Kommentit (11)
Niin kauan kun elämässä kaikki sujuu hyvin, monikaan ei koe tarvitsevansa kirkkoa. Elämässä tapahtuu kaikenlaista ja kirkko julistaa sanomaa Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen uhrityöstä eli evankeliumista. Ihminen saa synnit anteeksi. Se on ihmiselle tärkeää, koska me kaikki kuolemme joskus. Siksi kirkko on ehdottoman tärkeä.
Minä en tee syntiä, sillä synnistä ei voi puhua kuin jumalauskon yhteydessä. Moraalisia virheitä sorrun tekemään ja joskus lakiakin rikon mutta synnistä on turha tulla horisemaan.
Väärintekoja pyydetään ja saadaan anteeksi niiltä, joita kohtaan on väärin tehty. Ei siihen kuvioon jeesuksia tarvita - eikä kirkkoja sen enempää.
Tarvitsevansa kirkkoa? Mutta eikö Jumalaan voi uskoa ilman kirkkoakin? Olen muuten usein ajatellut ateistin uskoa. Jonkinlainen uskohan se on, koska jos Jumalaa ei olisi, ei sitä tarvitsisi vastustaa. Liekö ateistin sydämessä kuitenkin pieni epäily. Ja onkohan ateismi koetuksella, kun ollaan kuoleman edessä.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Uskomiseen ei tarvita kirkkoa, mutta kirkko jakaa pelastuksen sanomaa. Kuka voi uskoa, jos ei tiedä. Miten voi tietää, jos kukaan ei kerro. Jokainen voi itse päättää haluaako kuulua kirkkoon vai ei.
Evlut kirkko on uskonnolliseksi yhteisöksi naamioitunut vihervasemmistolainen puolue.

Ei jaa enää. Kirkko on alkanut jakaa sanomaa että mitään syntiä ei enää ole olemassakaan.
MIkä oikeastaan on kansalaisjärjestö? Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, jolla kuitenkin joku johtoajatus?
Onko esim. partio kansalaisjärjestö?
Vierailija kirjoitti:
MIkä oikeastaan on kansalaisjärjestö? Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, jolla kuitenkin joku johtoajatus?
Onko esim. partio kansalaisjärjestö?
Partio on nuorisojärjestö. Mutta myös kansalaisjärjestö.
Vierailija kirjoitti:
Evlut kirkko on uskonnolliseksi yhteisöksi naamioitunut vihervasemmistolainen puolue.
Valitettavasti vihervasemistolainen rappio tuhoaa kirkkoa pala palalta.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsevansa kirkkoa? Mutta eikö Jumalaan voi uskoa ilman kirkkoakin? Olen muuten usein ajatellut ateistin uskoa. Jonkinlainen uskohan se on, koska jos Jumalaa ei olisi, ei sitä tarvitsisi vastustaa. Liekö ateistin sydämessä kuitenkin pieni epäily. Ja onkohan ateismi koetuksella, kun ollaan kuoleman edessä.
Lapsikasteesta lähtien tuputettu aivopesu on tukkinut tämänkin luulevaisen rationaalisen ajattelun kanavat. Ei ateistilla ole jumaluskoa. Miten siis voisi vastustaa sellaista johon ei usko? Luulevaisten tuputusta kyllä voi ja pitääkin vastustaa.
Kirkkoa ei tarvita mihinkään. Sosiaalitoimisto ja terveyshuolto hoitavat ihmisiä. Taikauskoisten juttujen höpisemistä ei pitäisi tukea millään tavoin.