Kamala huomata, että nuoruuden huumassa
valitsi "vääräntyyppisen" puolison itsellee, vituttaa ja itkettää. Tässäkö tämä elemä nyt sitten menee???
Kommentit (3)
Ensimmäiset 15 vuotta ajattelin, että luonne-erot ei haittaa, mutta kyllä ne syö suhdetta. Itse olen tempperamenttinen( tulisielukin), ei siis helpoin luonne, mies taas on hidas ja saamaton. Meillä on koko ajan ollut ristiriitoja, mutta nyt kun lapset ovat helppoja jo, niin ei ole enää mitään yhteistä "projektia" ja eteenpäin pyrkimystä. Ihan todellisia vaikeuksiakin on ollut avioliittomme aikana paljon.
Tutustuin ja ihastuin 16-v., muutettiin heti yhteen, kun olin täysi-ikäinen, naimisiin, lapsia... 28-v. huomasin asuvani itsekkään, alkoholisoituvan henkilön kanssa, jota en todellakaan tuntenut ja jota ei perhe-elämä kiinnostanut. Kolme vuotta sitä sulatellessa meni, ja ajatukset kristallinkirkkaina eropaperit vetämään. 4vuotta lasten kanssa elin yksin, kunnes eräänä kauniina päivänä tapasin nykyisen aviomieheni (eikä minulla ollut edes haku päällä), joka halusi minut lapsineni, ajatuksineni ja "kaikkine karvoineni". Nyt tiedän mitä onni on!
P. S. voin lohduttaa että pitkässä liitossa KAIKILLE tulee välillä noita ajatuksia että taisi tulla valittua väärin...oli se valinta sitten tehty nuoruuden huumassa tai aikuisena kypsän harkinnan jälkeen.