Lääkärin soiton odottaminen on aina yhtä tuskaa
Taas se päivä, lääkäri soittaa jossain välissä. En niinkään jännitä, mutta en vaan osaa alkaa tekemään mitään. Jos katson telkkaria, ajatukseni katoaa terveysasioista ja unohdan soiton tullen kysyä tärkeät asiat. Patteri pitäisi maalata, mutta en voi keskeyttää hommaa soiton ajaksi. Kahvimaito lopussa, jos nyt lähden kauppaan, soittaa varmasti kun olen liikennevaloissa tai kassalla. Ärsyttävää!
Kommentit (16)
Ja kiitos takaisinsoittosysteemin tämä sama ahdistus nykyään kattaa myös koko terveysaseman työntekijät. :D
Lääkärin piti soittaa vastaukset verikokeesta ja röngteneistä viime kuun alussa. Eipä ole vieläkään joutanut. Ei voi siis mitään kauheen vakavaa olla.
Tiedetään. Yleensä lääkärit eivät ilmoita edes mihin NOIN kellonaikaan he soittavat, luulisi, että osaisivat priorisoida työnsä siten, että päivässä on vaikka 1 tunti soittoja varten tiettyyn kellonaikaan, eivätkä silloin ota potilaita. Meille on käynyt niin, että on luvattu soittaa esim. keskiviikkona, niin mitään soittoa ei kuitenkaan ole kuulunut, vaan on soitettu 2 päivää luvatun jälkeen. Tämä ei ole hyväksyttävää. Potilas saattaa juuri, kuten mainitsit, jäädä kotiin siksi päivää tai muuttaa omaa aikatauluaan saatuaan tiedon, koska soitetaan ja sitten ei soitetakaan. Todella huonotapaista!
Juu, tuo on ärsyttävää. En ymmärrä, miten ihmeessä luulevat, että potilas ehtii koko päivän päivystämään. Iso osa ihmisistä on töissä. Eikä työpaikalla välttämättä ole spontaanisti sopivaa koloa puhua esim intiimeistä vaivoista tai muusta arkaluontoisesta..
Kannattaa varata se soittoaika, silloin ainakin julkisella antavat tunnit joiden aikana lääkäri soittaa, ja koska se on varattu aika, jos lääkäri ei ehdikään sinä päivänä, saat tekstiviestin uudelle ajalle. Tai ainakin näin mulla on toiminut.
Eikö lääkärille voi sanoa että lähettää viestin soittamisen sijaan?
Tässä lähiaikoina on käynyt niin että lääkärin soittoaika ollut niin ensinnäkin aikaa ei anneta, pelkkä päivämäärä. Viimeksi ei edes soittanut, 2 päivän päästä tuli viesti että lääkäri haluaa tavata. Eilen lääkäristä lähdettyä sanoi soittavansa asiasta myöhemmin, soitti tasan 10 minuutin päästä kun olin kaupan kassalla, tehokasta, ei sillä mutta olisin mieluummin ollut vaikka autossa puhumassa.
Parhaimmillaan lääkäri on soittanut 19 aikaan illalla, turhan pitkä päivä odottaa ja sitten vielä yllättää kun soittaa virka-ajan jälkeen.
Varsinkin tosi ahdistavaa on kun ei tiedä millä se soittaa.. huuliharpulla tai rummuilla.
Vierailija kirjoitti:
Tässä lähiaikoina on käynyt niin että lääkärin soittoaika ollut niin ensinnäkin aikaa ei anneta, pelkkä päivämäärä. Viimeksi ei edes soittanut, 2 päivän päästä tuli viesti että lääkäri haluaa tavata. Eilen lääkäristä lähdettyä sanoi soittavansa asiasta myöhemmin, soitti tasan 10 minuutin päästä kun olin kaupan kassalla, tehokasta, ei sillä mutta olisin mieluummin ollut vaikka autossa puhumassa.
Parhaimmillaan lääkäri on soittanut 19 aikaan illalla, turhan pitkä päivä odottaa ja sitten vielä yllättää kun soittaa virka-ajan jälkeen.
Jos lääkäri haluaa tavata niin kannattaa huolestua mutä niistä tuloksista on löytynyt.
Ap tässä, onneksi soitti klo10.30. Nyt on kaupassa käyty ja patteri maalattu!
Vierailija kirjoitti:
Lääkärin piti soittaa vastaukset verikokeesta ja röngteneistä viime kuun alussa. Eipä ole vieläkään joutanut. Ei voi siis mitään kauheen vakavaa olla.
Kannattaa itsekin kysellä missä viipyy, asiat vaan unohtuu vahingossa. Voi olla että tarttisit kiireellisen lähetteen sairaalaan tms. mutta asia unohtunut.
Lääkärit ovat ainoa ammattikunta, joka saa erivapauksia. Heidän aikansa on aina muiden aikaa tärkeämpää.
On käynyt jopa niin, että erikoislääkäri yksityisellä ilmoitti soittavansa torstaina, kun hän soitti, olin juuri asiakaspalvelutilanteessa, en voinut vastata. Hän soitti toki myöhemmin, mutta haukkui minut, ettenkö ollut muka tunnistanut hänen puhelin-numeroaan. En ollut, koska ovat yleensä ns. tuntematon soittaa tai numeroa ei tunnisteta, tai soitto saattaa tulla useasta eri numerosta. Olettavatko lääkärit, että asiakas/potilas on hengittämättä ja köyttänyt itsensä kiinni luuriin, eikä asiakas/potilaalla ole esimerkiksi työpaikalla muuta tekemistä kuin kytätä omaa luuria koko ajan? Tämä siis yksityisellä, ovat todennäköisesti niin hiton itseriittoisia, ehkäpä pitävät itseään Jumalan asemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä lähiaikoina on käynyt niin että lääkärin soittoaika ollut niin ensinnäkin aikaa ei anneta, pelkkä päivämäärä. Viimeksi ei edes soittanut, 2 päivän päästä tuli viesti että lääkäri haluaa tavata. Eilen lääkäristä lähdettyä sanoi soittavansa asiasta myöhemmin, soitti tasan 10 minuutin päästä kun olin kaupan kassalla, tehokasta, ei sillä mutta olisin mieluummin ollut vaikka autossa puhumassa.
Parhaimmillaan lääkäri on soittanut 19 aikaan illalla, turhan pitkä päivä odottaa ja sitten vielä yllättää kun soittaa virka-ajan jälkeen.
Jos lääkäri haluaa tavata niin kannattaa huolestua mutä niistä tuloksista on löytynyt.
No varmasti usein näinkin mutta tässä ei ollut kyseessä tuollainen tilanne. Uuden lääkkeen määrääminen vaati fyysisen käynnin monestakin syystä.
Suosittelen kysymysten kirjoittamista ylös etukäteen .
Se on kyllä inhottavaa, jos soitto tulee kassajonossa tai muussa meluisassa ympäristössä. Minua ei haittaa, jos joku kuulee mitä sanon, vaan se, etten itse kuule / pysty keskittymään siihen mitä lääkäri sanoo.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Aivan, ja joskus lääkäri ei ehdikään soittaa silloin kun piti ja soittaa seuraavana päivänä. Tuttua tuo että unohtuu kaikki tarvittavat asiat jos ei hirveästi keskity. Kirjoita nyt ootellessa ylös ne niin edes melkein kaikki tulee ehkä muistettua.