Voitteko puhua omien vanhempien tai sisarusten kanssa asiallisesti?

Emme ja se on ikävä asia.

Äidin kanssa emme voi koska hän on marttyyri.

Vanhempien kanssa kyllä. Sisko on foliohattu ja veli kaikkien alojen asiantuntija, joten kummankaan kanssa ei ole mitään toivoa.

Kyllä.

Äitini kanssa pystyin puhumaan asiasta kuin asiasta, hänelle ikuisesti olen kiitollinen hyvistä, kantavista keskusteluista.

Ja niistä asiattomistakin😀.

Niitä jutteluhetkiä on ikävä.

Isän ja sisarusten kanssa voin, äitini en. Äitini on ihana mutta samalla rajaton ja helposti passiivisaggressiivinen. Mieheni voi puhua asiallisesti mistä vain isänsä kanssa mutta äitinsä ja veljensä ovat suurinpiirtein psykopaatti ja narsisti joten heidän kanssaan hän ei voi keskustella kuin pakollisen minimin. 

Isäni ja veljeni kanssa en ole missään tekemisissä mutta muiden kanssa on asialliset, jopa läheiset välit.

Kyllä. Mieluummin kyllä haluaisin voida puhua rennosti kuin asiallisesti.

Tottakai, en voisi edes ajatella muuta kuin asiallista keskustelua.

Vanhempani ja siskoni ovat fiksuja tavallisia ihmisiä, joten on päivänselvää, että voimme jutella kaikesta ja asiallisesti. Kukaan ei syyttele, kukaan ei manipuloi, kukaan ei heittäydy marttyyriksi tai yhtään mitään muutakaan epäasiallista, vaan kaikki juttelevat aikuismaisesti ja asiallisesti. Niin myös muiden ihmisten kanssa. En tunne yhtään ihmistä, joka yrittäisi puhua minulle epäasiallisesti. N46

Äitini ei ole vuosikymmeniin ollut kiinnostunut minun voinnistani tai asioistani vaan aina suuna päänä puhuu omia ja muiden asioita. Ja jos niissä ei ole mitään kerrottavaa niin sitten vaikka jostakin tv-ohjelmasta tms. Todellinen energiasyöppö ja välttelen minkä pystyn.

Isäni on hyvä kuuntelija ja monen asian osaava. Tiedän, että voin häneltä aina kysyä. Tosin hän on todella iäkäs eikä ymmärrä tietenkään kaikkia nykyajan hömpötyksiä. Silti hän on minun tukipilarini.

Siskoni; kymmenen vuotta minua nuorempi. Ikinä en ole tuntenut mitään yhteenkuuluvaisuutta ja tämä ei tosiaan johdu iästä. Minulla on hänen ikäisiään hyviä ystäviä. Olemme vain liian erilaisia. Ja viimeinen niitti oli, kun hän edessäni vähättelin minun saavutuksiani opiskelurintamalla vaikka minulla on alempi korkeakoulututkinto ja hyvä ura työelämässä ja hänellä juuri ja juuri jokin amiksen paperi. Loukkaannuin senkin takia, että en ole koskaan hänelle näyttänyt kuinka vähän arvostan hänen opintojaan tai elämäntyyliään ja hän kehtaa päin kasvojani suu vaahdossa halveksia minua. En ole sen jälkeen ollut missään tekemisissä hänen kanssaa enkä tule olemaan.  Tekisi oikeastaan mieli vieraalle sanoa, että minulla ei ole sisaruksia.

Mieluiten en puhu ollenkaan ja jos, niin korostetun asiallisesti

Minä voin. Äiti ei.

En suostu puhumaan muutoin kuin asiallisesti.

Totta kai voin!

Näköjään olen onnekas... kun muiden vastauksia lueskelin.

Tosin, täytyy myöntää, että siskon kanssa joskus on hieman hankalaa. Mutta onneksi meillä on samanlainen hivenen ilkeä ja sarkastinen huumorintaju.

Isän ja äidin kanssa voin. Äidin mielentilasta toki riippuen, sillä tuulella ollessaan voi saada raivareita pienestäkin. Siskon kanssa vaikeuksia, elää niin itsensä ympärillä. Veljen kanssa kaikki helppoa.

Tietenkin.

Juuri niin me pääasiassa aina tehdäänkin.  Eteenkin silloin, kun tavataan suurella porukalla.

Erikseen ovat ne tilanteet, kuin käydään perheittäin kylässä toistemme luona ja yövytään.

Silloin puhellaan intiimimmin ja läheisimmin asioista.

Itselläni on sekä veli että sisar ja tapaamme useita kertoja vuodessa.

Sisareni kanssa on läheiset välit, myös veljeni kanssa on.  Mutta veljeni vaimon kanssa puhun enemmän luottamuksellisesti ja läheismmin kuin itse veljen kanssa.

Asiallisesti asiasta, sitä meidän keskustelut on. Mutta mitään tunneasioita tai parisuhdeongelmia ei meidän perheessä käsitellä.

Voin. Jos en voisi, lakkaisin keskustelemasta kokonaan. Vaikkei sukulaisiaan voi valita, ei niiden kanssa tarvitse olla tekemisissä, jos on vaikeaa.

En. Olen aina ollut perheen musta lammas ja likasanko. Ei huvita enää kuunnella sitä mollaamista ja vähättelyä. Enkä edes sano tuotakaan heille, en vain näe heitä enää.

Sisko riehuu, huutaa, on ilkeä, sairaan kateellinen. Toinen sisko ok.

Äidin kanssa voimme puhua mukavista asioista kuten matkustelusta ja puutarhahommista yms. mutta vaikeista asioista ei.  Siskoni kanssa en ole ollut vuosiin tekemisissä, hän huutaa sekopäänä ja syyttelee kaikki maailman muut ihmiset paitsi itsensä. Sössinyt koko elämänsä lopullisesti, en jaksa häntä omasta suostaan vetää kuiville.

Itsellänikin on ollut kaikenlaista, mutta sitten kun asiat menevät solmuun, niin raivoamisen sijaan pysähdyn mietiskelemään, että mitäs nyt? Muille en edes kerro murheistani, harvalla on sitä taikasauvaa jolla taikoa muiden asiat kuntoon.