Mihin laittaisit käytetyn tamppoonin tapailukumppanin kotona, kun hän kieltää laittamasta mihinkään roskikseen?
Olen ollut hänen luonaan jopa kolme päivää kerralla ja silloin oli juuri meno päällä. Oli hankalaa koko ajan juosta ulkoroskiksilla. Kolme ensimmäistä päivää on minulla ne, kun menottaa kovasti. Mihinkään jääkaappiin niitä olisi ikävä tunkea kun siellä on mm. maitoa ja olutta. Ja alkavat lisäksi haista.
Kommentit (19)
Veisin omaan kotiini ja jäisin sinne samalla. Ai niin, dumppaisin myös tuollaisen toopen, kuukautiset ovat melko epämiellyttävät jo ilman aikuislapsen draamailua.
Mikä on peruste sille, että tamponia ei voi laittaa roskikseen esim. vessapaperiin käärittynä?
Teepussien kanssa samaan laatikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on peruste sille, että tamponia ei voi laittaa roskikseen esim. vessapaperiin käärittynä?
Se, että tää on toisinto aikaisemmasta trollauksesta, jossa oli kyseessä side.
Sinulla on meno ja sinua menottaa, joten miksi et mene? Älä jää sinne kaverille, jos on muita menoja.
Ihan sama vaikka provo, mutta mikä v``tun "menottaa" ja "meno päällä"...
Vedä vessasta alas, niin mäkin oon tehny jo yli 20 vuotta
Tiputtaisin sen hänen syliinsä: "Keksi sä sitten tälle paikka!"
Kääri vessapaperiin ja työnnä mytty hänen käteensä.
Tunkisin sen tapailukumppanin nenään ja ottaisin hatkat.
Työntäisin sen perseeseeni ja ottaisin sen kotona sitten pois.
Sängyn alle.