Kuinka päästä selvyyteen kumpi valehtelee?
Isoveljeni ja hänen vaimonsa ottavat usein yhteen.
Heillä on pieni vauva, ja naisella jo ennestään 5v poika.
Vaimo soittelee aina ja väittää veljen käyneen häneen käsiksi. Veli sanoo asian ihan toisin päin.
Vaimo kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Mä en enää tiedä kumpaa uskoa. Veljeni ei tiettävästi ole käynyt aikaisempiin naisiinsa käsiksi millään tavalla.
Vaimosta taas olen kuullut tälläisiä juttuja että on väittänyt jonkun käyneen käsiksi vaikka näin ei ole sitten ollut.
Nyt tänään taas oli ollut pieni välikohtaus, veli soittaa ja sanoo että muija kävi kimppuun. Hetken päästä vaimo sitten soittaa ja sanoo että mies kävi käsiksi.
Kysyin sitten vaimolta että kuinka se kävi suhun käsiksi, ja sieltä' alko juttua tulla, kuristi, heitti seinälle ja kanto väkisin jonnekin. Jankkasin lisää ja nainen sano että en tiedä. Siis mitä. En tiedä.
Pahoinpitelyn jälkiä oon vaan nähnyt veljessäni kun vaimo on purrut sitä ja raapinut ihan verille. Vaimossa ei ole ikinä näkynyt mitäään.
Harmittaa kun en oikein voi uskoa kumpaakaan. Vaan haluan totuuden. Eikä hajuakaan miten mä saan puserrettua sen niistä. Jompi kumpi valehtelee.
Lasten hyvinvointia mietin, ja veljen ja vaimon.