Pitääkö 3-vuotiaan osata käyttäytyä ?
Mitä käytöstapoja 3-vuotiaalta voi odottaa ?
Tuttavillamme on vain yksi 3-vuotias poika, joka käyttäytyy vieraiden läsnäollessa kuin villi apina. Huutaa, juoksee, mankuu leikkimään jne.
Kommentit (4)
Jotkut ovat koko ajan. Tietysti niitä voi ja pitää kasvattaa, mutta ei kolmivuotiaalta voi odottaa vielä kovin paljoa toiminnan suhteen, kolmivuotias on vielä aika pieni ja harjoittelee vasta oman vuoron odottamista yms.
Ja jo nuoremmankin, tietenkään ikää unohtamatta. Oma (nuorin lapseni) poikani täyttää tiistaina kolme ja isoveli täytti juuri 4v, joten tuo ikä on minulle erittäin ajankohtainen. Tietenkin lapset innostuvat vieraista, varsinkin jos heillä samanikäisiä lapsia mukana. Meillä kuitenkin pyritään pitämään meno suht rauhallisena ja pidetään normaaleista säännöistä kiinni myös vierailujen aikana. Esim. sisällä ei juosta, eikä kiljuta. Niitä voi sitten harrastaa ulkona. Normaalikin hälinä riittää jo vallan hyvin, kun kylään tulee vielä kaksi samanikäistä lasta + vielä hieman vanhempi tyttäreni.
eli ei tarvitse vielä osata. Jos 3-vuotiaat osaisivat käyttäytyä aina täydellisesti, niin olisivat jo koulussa istumassa päivät pitkät. Lipsahduksia voi sattua aina ja kaikki 3-vuotiaden lasten äidit tietää, että itsehillintä ja sosiaalisten tilanteiden pelisilmä voi vielä tuon ikäiseltä pettää, useastikin, erityisesti jos on nukuttu yöllä huonosti tai syöty huonosti.
Kyselin jo neuvolassa neuvoja, kun ei muut lapsemme ole samalla tavalla käyttäytyneet. Sanoivat olevan normaalia tässä iässä lapsilla.