Mikä on se ihmisryhmä, jolle puhutaan arjessa kaikkein rumimmin?

"Ole nyt jo hiljaa!"

"Päästä irti!"

"Vauhtia!!"

"Mene nyt jo siitä, äiti/iskä yrittää saada nämä ostoskärryt tyhjättyä!"

Aivan oikein. Nyt ei puhuta Facebookista tai Twitteristä, jossa aikuiset rellestävät keskenään ideologisissa tai muissa konflikteissa. Julkisilla paikoilla liikkuessani ylivoimainen enemmistö aikuisten tiuskinnasta ja myrkyllisistä äänensävyistä kohdistuu lapsiin. Heidän omiinsa.

Ymmärrän vanhempien väsymyksen, kiireen ja stressin ja sen, että jokainen joskus äyskähtää lähimmilleen tai tuntemattomillekin, mutta on surullista, että kaikkein useimmiten juuri heikoimpiin puretaan omaa paha oloa. Ja se on julkisesti hyväksyttävää, koska ei sitä muuten tehtäisi niin paljon, toisten aikuisten kuullen.

Puoliso, ystävä ja vaikka kanssamatkustaja junassa voi sentään puolustautua, jos hänelle nalkuttaa, mutta pieni lapsi on suojaton aikuisen puheen kylmyyden ja ankaruuden edessä. Joidenkuiden puhe lähentelee jo verbaalista väkivaltaa. Toistuessaan se ei voi olla vaikuttamatta lapsen itsetuntoon ja vuorovaikutustaitoihin.

Jos joku kysyy, vastaan valmiiksi: ei, minulla ei ole omia lapsia. Joku varmaan kommentoi nyt: sinun onkin niin helppo sanoa, et vain ymmärrä, miten raskasta on olla kasvattaja.

Kasvatuksesta puheen ollen - tätä tapahtuu myös koulumaailmassa. Olen todistanut nyt aikuisenakin vielä sivusta sitä, miten opettajat voivat puhua pienille oppilailleen. Yläkoulussa tätä ei varmaan tapahdu enää niin paljon, koska nuori on altis sanomaan takaisin samalla mitalla.

Me pystytään parempaan. Lapset ansaitsevat parempaa.