Onko äitini jotenkin sairas?

Äitini on koko ikäni ollut todella erikoinen, ja vaikka toiselta saattaa kuulostaa, rakastan häntä, mutta hän on todella raskas ihminen.

Hän on ylienerginen ja menee aina aika vähillä yöunilla, puhuu 24/7 (myös tyhjälle talolle itsekseen jos ketään ei ole kotona, ja eläimille toki myös).
Hän puhuu toisten päälle mutta ei huomaa sitä. Hän myös huutaa, mutta ei huomaa sitä.
Hän ei osaa katsoa tilannetajulla milloin kannattaa hiljetä, vaan pystyy vaikka sukulaispojan rippijuhlissa puhua omasta ja minun elämästäni (vaikka kiellän) 3 tuntia putkeen, eikä hän anna kellekään suun vuoroa kun muutamiksi sekunneiksi. Näin on käynyt monesti, ja aina olen hävennyt silmät päästäni.

Äitini ei myöskään osaa jättää asioita jauhamatta, vaan saattaa jumittua johonkin aiheeseen x niin pahasti, että kuulen samasta asiasta 7-11 minuutin ääniviestejä whatsapissa yli viikon ajan. Päivä päivältä hän saattaa palata siihen samaan asiaan, joka on siis aina täysin turhan päiväinen, eikä hän osaa lopettaa vaikka pyytäisi.

Äitini saattaa keksiä puhuttavaa vaikka korvanlehdistä, mutta hiljaa hän ei ole koskaan. Ikinä. Käytin korvatulppia melkein koko yläasteajan kun asuin vanhemmillani, koska en voinut nukkua kun äitini puhui kovalla äänellä, paiskoi kaappeja ja katsoi televisiota. Itkin ja huusin että voisitko olla hiljaa, mutta vastaukseksi tuli että "olethan sinä vauvanakin aina hyvin nukkunut, minä opetin sinut nukkumaan vaikka imuri huutaisi vieressä!"

Koko lapsuuteni hän puhui puolestani, lopulta luovutin enkä enää edes avannut suutani, koska loppupeleissä äitini kertoi kaiken omasta näkökulmastaan. Hän torjui minun versiot sanomalla "höpö sinä et nyt vaan muista, kyllä se meni niikun minä sanoin". Jos väitän vastaan, saatan kuulla siitä seuraavan viikon, koska asian ei anneta olla.
Hän ei suostu näkemään toisten ihmisten näkökantoja tilanteissa.

Nyt aikuisiällä hän on ylihuolehtivainen ja saattaa soitella/laittaa viestiä miehelleni jos en heti vastaa hänen viesteihinsä. Joskus menin yökylään toiselle paikkakunnalle, niin hän oli laittanut kahdelle ystävälleni viestiä että olenhan kunnossa, kun en vastaa.

Hän tuo meille kotiin turhaa roinaa vaikka ollaan kielletty hyvällä ja pahalla. Ei usko.
Hän yritti pitää käyttöoikeudet pankkitiliini kun täytin 18v. En antanut ja hän loukkaantui ja oli surullinen.
Hänellä on myös aina minulle parempi vaihtoehto asialle x, kun minkä olen itse päättänyt.

Keksitty esimerkki: Olen päättänyt hakea töihin ABClle. Hänen mielestään pitää mennä Lidliin. Hän jankuttaa asiasta niin kauan, kunnes olen jo kirjoittanut työsopimuksen abclle. Senkin jälkeen saattaa etsiä kaikkea huonoa abcsta, jotta voisi perustella miksi olisi pitänyt valita hänen ehdotuksensa.

Äitini ei myöskään ymmärrä normaalia huumoria, ja hänelle joutuu välillä juurta jaksaen selittämään että miksi joku vitsi on hauska.

Kuten jo aiemmin sanoin, rakastan häntä, mutta minun mielestäni hän ei ole normaali. Hän elää pilvilinnoissa eikä suostu näkemään asioita niikun ne oikeasti on.

Onko tälle mitään tehtävissä? Olen todella väsynyt kuuntelemaan samoja asioita viikkoja, ja kuunnella hänen painostustaan siitä, mitä minun pitäisi elämälläni tehdä. Hän osaa esittää niin surullista ja viatonta, etten koskaan pysty olemaan hänelle kauaa vihainen ja annan periksi.