Onko kenelläkään muulla (lähes) aikuisen lapsen vanhemmalla sellaista epämääräistä oloa, että on epäonnistunut kasvatuksessa, vaikka kaikki onkin hyvin?

Oma 18-vuotiaani on ihan tasapainoisen ja onnellisen oloinen, on löytynyt seurustelukumppani, koulussa menee hyvin jne. Ei mitään suurempia ongelmia. Ongelmat siis tyyliin huoneen siivoamisen kanssa vetkuttelu, eli ei mitään oikeita ongelmia. Silti sellainen epämääräinen olo, että olen tehnyt jotain kauheaa väärin kasvatuksessa ja vuoden päästä se sitten selviää, kun lapsi muuttaa omilleen opiskelemaan jonnekin. En pääse tästä olosta eroon, en sitten millään. Onko vain yleistä murehtimista, että miten se sitten pärjää?