Parturissa
Käyn kaksi kertaa kuukaudessa parturissa, parturini on 50+ seksikäs nainen. Ihana painaa pää hänen rintojaan vasten.. Kiihotun joka kerta.
Kommentit (18)
Senkin pervo, tiiän kuka asiakkaistani olet. Yäk.
Meidän kylällä oli nuoruusaikoina juurikin sellainen isotissinen parturi. Olisko ollut silloin joku 40.v ja aina helvetin paljastava ja kiree toppi päällä. Kyllä oli meillä pojilla hiukset viimesen päälle aina siihen aikaan, kun kerta kuussa käytiin parturissa. Tokihan se sen tajusi miksi siellä rampattiin ja kerran sitten yllättäen tempasi sen suojakaavun pois mun päältä vähän ennen aikojaan ja mullahan olis tietysti hirvee stondis ohuissa shortseissa. Naureskeli, että laitetaanko vielä takasin, kun ei vissiin ole vielä valmista. Ja kyllähän se totta on, että tulihan siellä minä mukaan lukien oikeasti runkattua hiljalleen. Toisella kädellä piti sen kaavun reilusyi ilmassa, niin pystyi varovasti runkkaamaan hänen huomaamatta. Tai niin luultiin.
Mulla oli 80-luvulla yläasteen historianopena tiukka vanhan liiton uskonnollinen vanhapiika, jota pelkäsivät kovimmatkin kovikset. Painoa varmaan 120 ja isot rinnat. Kerran tunnilla hän sitten kumartui puoleeni, tehtävää katsomaan tai jotain, ja ihan selkeästi painoi niitä tissejään pojanklopin hartioihin. Melkoinen kontrasti siihen hänen virkapersoonaansa...
Sanottakoon kuitenkin, että vähän myöhemmin sain tutustua häneen aivan toisissa yhteyksissä koulumaailman ulkopuolella, ja hän oli mitä ystävällisin ihminen, ja juuri niin hyvä leipuri kuin mitä habituksensa antoi ymmärtää 🙂 Ja ei, ei tehnyt enää mitään mooveja lukiolaispojan suuntaan, tuo yksi kerta jäi ainoaksi välähdykseksi jostakin mikä hänessä lienee oli haudattu hyvin syvälle.
Hyvinkääläiset tietää, ketkää tietää erään kioskin, joka lopetteli toimintansa joskus vuosituhannen vaihteessa, vähän ennenkin ehkä.
Siellä oli myyjänä, en tiedä omistiko peräti sen kioskin sellainen n40.v hyvinkin seksikäs nainen. Oltiin jotain ehkä 6 luokkalaisia, kun parin kaverin kamssa siellä käytiin useasti iltaisin runkuilla. Ihan siis saatiin puristella rintoja ym, vaatteet kuitenkin hänellä päällä ja runkattiin samalla ihan avoimesti. Hän ei meihin koskenut sormellakaan, mutta itseään kylläkin. Ei näyttänyt ikinä paljasta pintaa, mutta paidan alta saatiin kouria ja pillua housujen päältä ja usein oli hame, niin pikkareiden päältä kyllä. Myöhemmin sen tajusi, että kuinka helvetin märkä se oli aina ja ilmeisesti, kun hän sai, niin me jouduttiin lopettamaan ja häipymään. Olihan se hienoa, kun aikuinen nainen kehuskeli meidän vehkeitä, varsinkin omaani, kun olin hyvinkin kehittynyt jo silloin.
Samanlaisia kokekemuksia partureista, suuhygienisteistä ja hammaslääkäreistä. Ihanaa saada tissiä poskea vasten:)
Kyllä me tiedetään! Parturissa se seisokki jää ehkä piiloon suojakaavun alle, mutta hammaslääkärin tuolissa sitä ei pysty peittelemään. Ihan kiva. t. hammashoitaja
Ihmisiä ne parturitkin ovat, toiset nojaa enemmän ja toiset vähemmän, kuka vahingossa, kuka miellyttääkseen ja kuka läheisyyden nälkäänsä. Nuorena poikana muistan tällaisia lähestymisiä kokeneeni, ihemttelin että parturi painoi lantionsa tuolin käsinojaa vasten vaikka varmasti tunsi että käteni oli juuri siinä. En tiennyt oliko tahallista vai ei, pitikö käsi vetää pois vai päin vastoin painella. Tuskin se huomammattaan sitä teki mutta kun olin joku lukioikäinen ja se selvästi kolmikymppinen niin en oikein uskaltanut edetä asiassa. Kotona oli pakko tumputella ajatellen sitä parturia.
Vierailija kirjoitti:

Oliko mies- vai naisparturi?
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli 80-luvulla yläasteen historianopena tiukka vanhan liiton uskonnollinen vanhapiika, jota pelkäsivät kovimmatkin kovikset. Painoa varmaan 120 ja isot rinnat. Kerran tunnilla hän sitten kumartui puoleeni, tehtävää katsomaan tai jotain, ja ihan selkeästi painoi niitä tissejään pojanklopin hartioihin. Melkoinen kontrasti siihen hänen virkapersoonaansa...
Sanottakoon kuitenkin, että vähän myöhemmin sain tutustua häneen aivan toisissa yhteyksissä koulumaailman ulkopuolella, ja hän oli mitä ystävällisin ihminen, ja juuri niin hyvä leipuri kuin mitä habituksensa antoi ymmärtää 🙂 Ja ei, ei tehnyt enää mitään mooveja lukiolaispojan suuntaan, tuo yksi kerta jäi ainoaksi välähdykseksi jostakin mikä hänessä lienee oli haudattu hyvin syvälle.
No, voisitko nyt kertoa ihan suoraan, mitä tapahtui? Saitko vai etkö saanut? Vai häh??
Koulupoikana n. 12 ikäisenä piti mennä uudelle hammaslääkärille. Kaveri kertoi, että se on ihan kamala ja sattuu paljon ym. No menin paikalle ja istuin tuoliin. Nainen oli keski-ikäinen ja erittäin isorintainen. Kun hän kumartui ylleni, oikeastaan hautauduin tissien väliin. Ne pehmeät ja lämpimät tissit olivat milloin naamalla ja milloin otsallani. Eikä sattunut yhtään :D Luultavasti en kiinnittänyt huomiota siihen hammashoitoon, kun kaikki mielenkiinto kohdistui tisseihin, olin kuin taivaassa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli 80-luvulla yläasteen historianopena tiukka vanhan liiton uskonnollinen vanhapiika, jota pelkäsivät kovimmatkin kovikset. Painoa varmaan 120 ja isot rinnat. Kerran tunnilla hän sitten kumartui puoleeni, tehtävää katsomaan tai jotain, ja ihan selkeästi painoi niitä tissejään pojanklopin hartioihin. Melkoinen kontrasti siihen hänen virkapersoonaansa...
Sanottakoon kuitenkin, että vähän myöhemmin sain tutustua häneen aivan toisissa yhteyksissä koulumaailman ulkopuolella, ja hän oli mitä ystävällisin ihminen, ja juuri niin hyvä leipuri kuin mitä habituksensa antoi ymmärtää 🙂 Ja ei, ei tehnyt enää mitään mooveja lukiolaispojan suuntaan, tuo yksi kerta jäi ainoaksi välähdykseksi jostakin mikä hänessä lienee oli haudattu hyvin syvälle.
No, voisitko nyt kertoa ihan suoraan, mitä tapahtui? Saitko vai etkö saanut? Vai häh??
Kerroin jo kaiken mitä tämän palstan aihepiirissä tapahtui...
joo mieki näin unta isotisusesta parturista
Minulla on kiva suhde parturiini. Flirttiä heitetään ja hän avaa paidan nappeja lisää kun tulen asiakkaaksi. Ihana nainen, runsaat rinnat.. Voiko jo mennä uudestaan?
Taidan tuntea sinut. ;)