Näitä netti pullollaan.. miten pitää järki päässä eron jälkeen ekoina päivinä?

Tuntuu, että jos yrittää edes jotain tehdä, on kykenemätön ja vaan velloo tässä päivät eikä pääse mihinkään sekunniksikaan. Aika auttaa, jossakin vaiheessa kavereiden seura, tekemisen keksiminen, mutta nyt on vaan niin vaikea hyväksyä fakta että tulisi vaan täysipäiväisesti joka sekunti jatkaa tätä eron ja surun kourissa vellomista varsinkin, kun ei paljoa tukiverkostoakaan ole. Ehkä käveleminen onnistuu, jos sekään, mutta millä ajatusmallilla tästä pääsee johonkin suuntaan? Sureminenhan paras keino toki on, mutta olis ihanaa tehdä edes hetki jotain mikä veis tän olon kauas pois.