Miten päästä yli siitä, ettei uskalla yrittää kolmatta lasta?
Ja ei - vauvan tekeminen ei ole toivottu vastaus.
En viitsi luetella syitä, miksi emme uskalla yrittää, koska sitten niitä vastaan jankattaisiin. En kaipaa vastauksia kolmen lapsen vanhemmilta - tiedän, että se on parasta maailmassa. Sen sijaan kiinnostaisi kuulla, kuinka vastaavassa tilanteessa olleet ovat päässeet yli siitä, että asettivat ns. järkisyyt edelle ja päättivät olla kuuntelematta sydäntään, joka oli valmistautunut koko elämänsä rakastamaan useampaa lasta.
Kommentit (8)
Kahden kanssa on paljon helpompaa. Saa omaa aikaakin, kun toinen vanhemmista pystyy olemaan kahden pienen lapsen kanssa vielä. Kolmen pienen kanssa ei enää onnistu. Liikaa vahtimista ja esim. kotimaan matkustaminenkin mahdotonta. Tarvii molemmat vanhemmat mukaan tai sitten niin että toinen on yhden ja toinen kahden lapsen kanssa. Ei ole siis omaa aikaa ollenkaan.
Sinulla on kaksi lasta. Anna niille enemmän huomiota, äläkä mieti kolmatta.
Tylsä vastaus, mutta aika auttaa. Minua auttoi myös se, että aina halutessani saatoin puolisolle sanoa, että surettaa taas tämä sama asia ja hän ymmärsi. Minulle tuli stoppi vastaan kolmen jälkeen, vaikka mies antoi aikanaan vihkisormuksen, jossa oli viisi timanttia ja sanoi, että yksi per lapsi. Olisihan se ollut unelma, mutta elämä ei aina kysele meidän toiveitamme ja suunnitelmiamme.
Itse näin vielä vuosia vauvaunia, vaikka tiesin, että vauvoja ei enää voi tulla. Surin sitä, että en enää koskaan ole raskaana, tai imetä. Surin myös sitä, että joku, jota olin toivonut jäi saapumatta. Nyt on ikää jo sen verran mittarissa, että kohta tulevat vaihdevuodet. Siinä on varmaan taas yksi haikea paikka, kun naiseus muuttuu erilaiseksi (luulisin).
Olisit jättänyt yhteen. Senkö halusit kuulla?
Olen kolmen lapsen vanhempi mutta vastaan silti. Itse olisin toivonut neljää, jopa kuutta lasta. Kun lapsia oli kolme vähän suunniteltua pienemmillä ikäeroilla niin totesin, että näin on just hyvä, ihanat muksut, jotka ovat keskenään läheisiä. Projekti valmistui etuajassa, kerrankin :D
Kyllä se helpottaa ajan kanssa. Itse kanssa päädyin pitämään luvun kahdessa. En vain uskaltanut enää terveysriskien vuoksi. Laitan tuon hellyyden näihin kahteen teiniin.
Semmost se nyt vaan on
Voi voi ja kättä housuun
Iloitse mitä jo on, se uusin voisi olla pahasti vammainen
Mene terapiaan ja käsittele asia siellä
Muna pilluun ilman ehkäisyä