Lue keskustelun säännöt.
Tänään, tasan vuosi sitten istuin mieheni vuoteen äärellä ja itkin.
02.05.2009 |
Rakkaani, ikävä on edelleenkin kova.
Tasan vuosi sitten istuin vuoteesi äärellä ja katsoin taisteluasi. Lääkäri ei antanut sinulle enää mitään toivoa ja kyse oli lääkärin mukaan enää päivistä, et eläisi viikonlopun ylitse. Mutta sinä näytit maailmalle mistä sinut oli tehty, sinun piti vänkätä vastaan jopa itse Kuolemalle. Et halunnut luovuttaa, vaikka kehosi olikin jo luovuttanut elämänsä tuolle paskiaiselle, jota myös syöväksikin nimitetään. Sinä jaksoit taistella koko pitkän viikon, kunnes viimeinkin luovutit ja sielusi pääsi vapaaksi.
Tuona iltana sairaalasta soitettiin ja kehoitettiin tulemaan, et luultavasti eläisi enää yön yli. Olin jo aamulla käynyt luonasi lastemme kanssa, istuneet ja puhuneet sinulle, vaikket sinä enää mitään tainnut kuulla, olitkohan sinä enää edes tässä maailmassa. Mutta näin jo silloin, että Kuolema on lähelläsi, samassa huoneessasi. Avasit pari kertaa silmäsi ja näin sen silmistäsi.
Näin myös edellisenä yönä kummaa unta, tunsin kuinka lämmin ja hyvä olo valtasi mieleni ja heräsin aamulla levänneenä ja pirteänä. Tunne, jota en ollut tuntenut viimeiseen puoleen vuoteen.
Lupasin sinulle, että pärjään enkä anna lastesi koskaan unohtavan sinua. Sinä oletkin heidän Pohjan tähtensä, joka loistaa taivaalla ja suojelee heidän untansa. Vuosi on ollut pitkä ja rankka, mutta ehkäpä valoa alkaa näkymään tunnelin päässä ja ehkäpä se Elämä voittaa pikku hiljaa. Sinä elät jokaisessa kolmessa lapsessasi, varsinkin tuo kuopus muistuttaa sinua päivä päivältä enemmän.
Lepää rauhassa Rakkaani.
Kommentit (11)
Hienosti olet jaksanut lastesi kanssa. Miehesi on taatusti edelleen elämässänne läsnä, monella tapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa, että kerrot lapsillesi isästään.
Voimia, päivä päivältä helpottaa. Sen varmaan tiedätkin.
Muistan kun oma läheinen ihminen kuoli, niin vuoden päästä mummoni sanoi, miten itkee tämän kuolleen takia vielä viikoittain. Mietin silloin mielessäni, että minähän itken päivittäin... Aikaa on kulunut jo 20v, mutta edelleen häntä on ajoittain ikävä. Sen kanssa on vain oppinut elämään.
Voimia elämäsi vuosiin ja iloa päiviin lastenne kanssa.
Tämä on se kaunis puoli, jonka usein niin uuvuttavassa työssä näkee, syövän riisumat todelliset tunteet. Ja sen, että elämä jatkuu.
Voimia koko perheelle, toivotaan että elämä alkaa voittaa ja suru helpottaa. Kaikkea hyvää teille. Kirjoituksesi kosketti tosi syvältä.
Surullista.
Minä olen menettänyt vauvani, eikä mene päivääkään etten häntä ajattelisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
arkielämästä ilman rakasta puolisoa, jonka olisi kuulunut elää rinnallasi hamaan vanhuuteen asti. Toivon kaikkea hyvää jatkossa sinulle ja lapsillesi!
Oli kauniisti kirjoitettu, tuli kyynel silmään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia!
Ja mukava lukea, että kerrot lapsille isästään. Mun isä kuoli, kun olin 7v. Meillä ei ole koskaan puhuttu hänestä avoimesti. Äiti ei ole ikinä sanonu, vaikka isäs se ruukas tehä aina näin. Muut ihmiset on sitten jonkin verran kertoneet hänen luonteestaan ja tavoistaan.
Kylla taallakin itkettiin. Tuo edellinen taisi olla joku tunnekylma ihminen, miksi edes vastaa tuolla tavalla. Tulee joku psykopaatti mieleen.
Mutta voimia ap:lle ja kolmelle lapsellesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi, otan osaa... ja voimia jatkoon!
Tollasta ei vaan osaa omalle kohdalle ikinä kuvitella ja tuli niin paha mieli kun ap lla ollut varmasti todella raskas vuosi. t2