Onko 12v ylipäätään lapsilla hankala ikä / kehitysvaihe?

Keskimmäisellä pojalla tuo vaihe jatkuu jollaintasolla yhä, nyt 17v, toki tullut myös järkeä päähän eli ei haukuta perheenjäseniä ja kotona ainakin käyttäydytään yleensä hyvin. Oli jo 12v ihan pikkuteini, piti olla merkkivaatteet ja sellaista yleistä teiniangstia oli ilmassa. Kavereiden kanssa keskustellessa kuului kirosanat, ovet paukkuivat yms.

Nuorin poikani taas nyt 12v ja on todella lapsellinen, tykkää makoilla vieressä, aamulla halitaan ennen kouluunmenoa, pehmolelut vieressä tai yökyläilyillä mummilassa mukana. Ei ikinä kiroile, paisko ovia tai huuda. Ja hänen kaverit ihan samanlaisia kun olen seurannut. Leikkivät vielä keskenään, välillä jopa pehmolelut mukana. Ainut merkki murrosiästä on hiusten rasvoittuminen.

En ymmärrä miten voikin lapset olla näin erilaisia, mutta pidän tämänkaltaisesta enemmän. 🙂

Ja taas tämä alkaa

Kannattaa valita taistelunsa. Tuo jatkuu niin kauan kuin jatkuu, mutta tietyt käytössäännöt ne on murkuillakin. Eli mieti ne asiat, jotka ovat tärkeimpiä ja niistä pidetään kiinni ja niissä muissa sitten joustetaan. Toi kiroilu nyt on yksi, mistä mä en jaksa ottaa suurempaa pulttia ja kun oon jättänyt sen huomioimatta, katos vaan, sitä ei enää juurikaan ole... mutta  muita kohtaan perheessä ja perheen ulkopuolella käytäydytään siivosti. Murrosikä ei ole mikään syy olla väkivaltainen, uhkaava, aggressiivinen tms muita kohtaan. Esikoisella murkkuikä meni ohi lähes huomaamatta, keskimmäinen on nyt ollut ihan hirviö kohta puolitoista vuotta ja kuopus tuossa aloittelee, aika helppoa on vielä.

Meillä oli neljän vuoden piina. (Tyttö, jo aikuinen).

On se varmasti. Itselläni on oikein kiltti ja helppo tyttö ollut aina. Kouluhommatkin hoitanut tosi mallikkaasti. Nyt 12-vuotiaana ihmetempauksia eri asioissa, pahantuulisuutta, ahkeruus on muuttunut laiskuudeksi ja ihastuskin sekoittanut pään. Onneksi nuo kaikki asiat ovat vain ajoittaisia eli usein on kuitenkin kuin aina ennenkin.

Minulla on kaksi poikaa, nyt 17 ja 13. Kummallakin alkoi teinioireilu joskus 11-vuotiaana. Esikoisella on murrosikä oikeastaan jo ohi, rauhoittui 14-vuotiaana. Kuopukselle koululääkäri totesi viidennen luokan tarkastuksessa, että murrosikä on alkanut, eikä sen aikaisemmin pojalla saisi alkaakaan. Ilmeisesti esikoisella oli sitten myös varhainen murrosikä, kun pituuskasvun pyrähdys ainakin ajoittuu samoin. Eli veikkaisin ap:lle, että se on ihan vain klassista teini-ikää ja loppuu aikanaan :)

Meillä esikoinen ollut tähän mennessä hankalin vaihe n.12-13-vuotiaana. Nyt 17-vuotiaana on jo taas ihan oma ihana itsensä. Kuopus aloitti myös 12-vuoden tietämillä murrosikäoireilun, jatkuu edelleen 14-vuotiaana.

Omasta huoneesta ovi pois seuraavan kerran kun paiskoo. Ja kun seuraavalla kerralla kiroo ja haukkuu otat halaukseen ja kerrot että sinäkin rakastat.

Ei auta kieltäminen, rankaiseminen, eikä arestit vaan puhuminen, tilan antaminen, luottamus, jne. Eli keskustelette miten olet huomannut muuttuneen käytöksen. Käytte läpi mistä se voi johtua ja mikä siihen voisi auttaa.

Semmoista se on murrosiässä. Kokeillaan tietysti vanhempiin, koska he ovat se tärkein tukijalka. Hyvä puheyhteys on aina tärkeä kaikissa vaiheissa ja keskustelu nuorelle tärkeistä asioista. Tärkeää on se, että vanhemmat ovat tukena ja turvana.

Murrosikä on alkanut. Voi mennä ohi yllättävän nopeasti tai sitten, kun se muuttaa kotoa.

Kotona käyttäytyy ihan hyvin. Ottaa omaa aikaa reippaasti itselleen omissa touhuissaan. Naama ja selkä kukkii ja pituutta tulee kuin rikkaruohoilla. Kengät isommat kuin isällänsä

Hoitaa kouluhommat tunnollisesti.

Meillä 11- ja 13-vuotiaat pojat jotka eivät oikein tunnu tietävän ovatko pieniä vai isoja. Oman käytöksen ja tunteiden hallinta ihan hukassa. Yritän tätä ymmärtää ja tukea mutta samalla pitää sopivasti rajojakin. Puhun vaikka se välillä tuntuisi menevän kuuroille korville ja annan tilaa ja aikaa tarvittaessa.

Meillä 12v on joka päivä pahalla tuulella. Raivoaa ja huutaa. Syyttää itseään huonoksi, ettei onnistu missään, eikä osaa mitään. Todella rasittavaa kuunneltavaa. Mikään itsetunnon kohotuspuhe ei auta, eikä 'olet meille tärkeä ja rakas' -liirumlaarumi. Olemme yleensä monen tunnin kävelylenkillä miehen (isän) kanssa iltaisin. Emme jaksa kuunnella yhtään turhanpäiväistä kiukuttelua. Olkoot yksin kotona illat, kunnes lopettaa raivoamisen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä 12v on joka päivä pahalla tuulella. Raivoaa ja huutaa. Syyttää itseään huonoksi, ettei onnistu missään, eikä osaa mitään. Todella rasittavaa kuunneltavaa. Mikään itsetunnon kohotuspuhe ei auta, eikä 'olet meille tärkeä ja rakas' -liirumlaarumi. Olemme yleensä monen tunnin kävelylenkillä miehen (isän) kanssa iltaisin. Emme jaksa kuunnella yhtään turhanpäiväistä kiukuttelua. Olkoot yksin kotona illat, kunnes lopettaa raivoamisen.

Kuulostaa masentuneelta lapselta. Ja sitten vielä jätetään yksin tunteidensa kanssa :-(

Ei ole yhdelläkään lapsella ollut mitään hankaluuksia sitten uhmaiän. Täysin mysteeri nämä paljon puhutut teiniraivoajat jne.

Jaa, yleensä 12 v. on hyvä ikä. Suht fiksuja ja osaavia, mutta murrosikä ei ole vielä pahimmillaan. Fiksu 12-13 v. sitten taantuu yläasteen aikana kunnes taas fiksuuntuu lukiossa.

On hankalin tähän asti. Siis 12v. Alkanut vastaan sanominen ja negatiivinen puhetapa. Ennen oli innokas koululainen, nyt kouluasiat valitusta eikä mikä jaksaisi tehdä.

Ei minulla ainakaan ollut. Totta kai silloinkin oli vanhempien kanssa erimielisyyksiä ja ihan riitelyäkin, mutta ei tavallista enempää.

Meillä 11v. oli vuoristorataa, mutta nyt 12v

tuntuu rauhoittuvan.