Onko sinulla serkkua, johon voisit ihastua?
Sanotaan, että mitä serkumpi sitä herkumpi..
Eli onko suvussasi serkkua, johon voisit tuntea vetoa tai ihastusta?
Kommentit (17)
On, vain yksi, vaikka on monta serkkua.
Ei mutta yksi serkun lapsi on aika hot, mutta en kyllä ikinä kertoisi sitä sille :D
XD Ei. Mutta nuorempana serkkupoijjaat olivat kiehtovia, koska heitä näki tosi harvoin eikä minulla ole ikinä ollut veljeä. Tuntui niin erikoiselta olla tekemisissä sukulaispoikain kanssa, kun yleensä oli 24/7 yhden siskon kanssa.
Periaatteessa yksi tai ehkä kaksi. Käytännössä kuitenkin olisi mahdottomuus, koska olen aina ollut läheinen serkkujeni kanssa. He ovat melkein kuin sisaria, joten ajatus ihastumisesta olisi outo.
Ei. Johtuu varmasti siitä, että toisen puolen serkkujen kanssa ollaan oltu tiiviisti yhdessä pikkulapsista asti, toiselta puolelta serkut ovat niin paljon nuorempia, etten tunne muutenkaan vetoa sen ikäisiin.
Ei, kaikki serkkuni ovat väärää sukupuolta kantiltani (olen heteronainen, kaikki serkut naisia). Yhden mieheen olen kyllä ollut ihastunut.
No ei, serkkupojat on mulle olleet kuin veljetkin.
On, olin teininä suunnattoman ihastunut serkkuuni. En ole nähnyt häntä pitkään, pitkään aikaan, en tiedä onko enää yhtä komea kuin silloin.
Mulla on yli 20 serkkua, ja osaa en ole koskaan tavannut. (riitaisa suku, en avaa asiaa tarkemmin). Joten sanon, että kaipa se olisi mahdollista.
Ollaan me nussittu. Voipi tyttösä olla lapseni,mutta jos se hongankolistelija isä haluu olla niin ok.
Mulla on yksi kuuma pikkuserkku eli serkun lapsi. Täysi-ikäinen tietenkin. Panisin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi kuuma pikkuserkku eli serkun lapsi. Täysi-ikäinen tietenkin. Panisin.
Mikset pane sitte? Minä oon serkun tyttöä pannukki. Ollaan nussittu viimeksi kesällä mummolan vintillä. Löytyy serkkua,monenlaista herkkua ja täytteeksi jerkkua!
Ei ole. Eikä johdu siitä, että oltais liian löheisiä, vaan siitä, että serkkuni ovat luusereita.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi kuuma pikkuserkku eli serkun lapsi. Täysi-ikäinen tietenkin. Panisin.
Serkun lapsi ei ole pikkuserkku. Jos sinä saisit lapsen, olisi hän pikkuserkku tämän serkkusi lapsen kanssa.
Serkkujen kanssa ollaa oltu yhdessä pienestä pitäen. He ovat kuin sisaria.
En voisi ihastua. Yksi serkku on kyllä todella mukava, kiltti, fiksu, huumorintajuinen, kuunteleva, hauska, rento mutta samaan aikaan asiallinen jne jne. Eli täydellinen nainen, jollaisen tahtoisin löytää itsellenikin. Eipä ole tullut vastaan.
On todellakin.