Unohtaako lapsi äidin?
Lähden viikon päästä Afrikkaan 2viikoksi töihin. Teen sairaanhoitajan töitä ja minulle avautui mahdollisuus päästä rokottomaan lapsia erääseen kenttäsairaalaan Banguihin. Ongelmana on pelko siitä että voiko pieni poikani unohtaa minut kahdessa viikossa? Ikää pojalla on nyt 1½vuotta. Olen ollut kotona tämän 1½vuotta ja poika on ollut minusta erosta vain muutaman kerran. Olen siinä ja siinä perunko matkan. Toisaalta tunnen velvollisuutta täyttää tämän tehtävän mikä minulle on annettu, toisaalta pelkään että menetän poikani luottamuksen jos lähden.
Kommentit (10)
Isä työttömänä ollut nyt koko 1½vuotta, joten arki isän kanssa onnistuu siinä missä minunkin kanssa. Taidan soittaa neuvolaan kysyä ihan asiantuntijan apua tähän. Ahdistus alkoi eilen illalla yllättäen, tähän asti olin ajatellut vain että 2viikkoa menee nopeasti ja soitanhan minä joka päivä kotiin ja poika kuulee ääneni.
4 vuotias ikävöi kovin, mutta 1,5vuotias ei ikävöinyt, ei ainakaan näyttänyt sitä milläänlailla. Isä oli siis siellä siten että 4 viikkoa siellä ja viikko kotona lomalla vuoden verran.
Ikävöisin itse lastani niin paljon. Mielestäni sinä teet niin kuin tuntuu teille sopivalta. Lapsella ei varmasti ole hätää isänsä kanssa, varsinkin kun tämä on ollut niin paljon kotona.
tuo meidän 1,5 vuotias ei ikävöinytkään isäänsä niin ei unohtanut häntä. Toki hetken vierasti (n. puoli tuntia), mutta sen jälkeen halusi isin syliin ja kaikki oli niin kuin ennenkin
T: 5
Muistiko 1,5vuotias isänsä aina kun hän tuli kotiin töistään? Vai näyttikö vierastavan aina lomaviikon alussa?
Eli riippuu tosiaan siitä kuinka hyvin hänelle muistutellaan poissaollessasi äidin olemassaolosta. Isän/muun lapsen hoitajan tulee juttella lapselle äidistä, näyttää äidin kuvia, lapsen tulee jutella sinun kanssasi puhelimessa (niin että ennen puhelua lapselle jutellaan äidistä ja puhelun jälkeen vaikka katsotaan äidin kuvaa).
Jos ensisijainen hoitaja on pitempään pois on se pienelle lapselle kova pala. Hän on kuitenkin oppinut luottamaan juuri siihen ensisijaiseen hoitajaan ensisijaisen turvan saamisessa. Olisi hieman eri asia jos lapsen toissijainen huoltaja lähtisi pois (isä niin kuin joku sanoikin heillä käyneen). Tällöin lapsi voisi turvata yhä siihen ensisijaiseen hoitajaan ja kun toissijainen tulee takaisin niin se on vaan suuri ilon aihe. Sen sijaan jos ensisijainen hoitaja yhtäkkiä häviää se kyllä aiheuttaa turvattomuuden tunnetta lapselle. Voi olla että lapsi leimaantuu tuona poissaoloaikana siihen sen aikaiseen hoitajaansa niin että ei tosiaan alussa uskalla taas luottaa siihen ensisijaiseen hoitajaan joka yhtäkkiä vaan hävisi. Noin pienihän ei pysty ymmärtämään mitä se tarkoittaa jos sanot että "tulen takaisin 2 viikon kuluttua" koska noin pienellä ei ole vielä tarpeeksi hyvää käsitystä ajasta.
Soitat neuvolaan.. Soita lastenpsykiatrille ennemmin. Ne voikin kyllä sanoa että lapsellasi ei ole tähän asti ollut omaa tilaa, ja 2 viikon loma tekee hänelle hyvää..
vastaan kuten asia oman kokemukseni mukaan on.
Meillä mies on ollut sellaisessa työssä, jossa matkustaa 150 päivää vuodessa siitä asti, kun kuopuksemme syntyi ja vanhemmat lapset olivat 3 v ja 5 v.
Lapset ovat toki tottuneet siihen, että isä on aina välillä pois, mutta vasta nyt esim. keskimmäinen (nyt 5 v) alkaa ymmärtää sen, että isä on pois, koska hänen on pakko. Eli samalla kun alkaa käsittää sillä tavalla oikeasti mitä on työ ja miksi siellä käydään, niin alkaa tajuta myös mikä on työmatka.
Meillä oli jossain vaiheessa silloin 2½-vuotiaalle vähän yllätys että äiti ei ole kotona silloin kun hän on päiväkodissa :) 2½-vuotiaan oivalluksiin kuuluu myös se, että "isi käy töissä Kreikassa", koska yhdisti oman lomamatkansa Kreikkaan siihen, että isi on pois - eli tokihan isä on matkalla ollessaan loikeoilemassa uima-altaalla jossa hänkin haluaisi olla.
Mutta: pidempien reissujen aikana varsinkin kuopuksemme (poika) on usein tavallista hankalampi ja kiukuttelee ja ikävöi isää paljon. Kun isä palaa reissulta, ei oikein antaisi edes mennä vessaan yksin. En usko etä lapsi unohtaa ja käyttäisin tilaisuuden hyväkseni jos olisin sinä, mutta pieniä hankaluuksia siitä voi tulla näin lyhyellä tähtäyksellä.
Mutta ei lapsi sua UNOHDA, ikävöi varmasti kovasti. Millainen suhde lapselle on isäänsä? Jos isän kanssa on läheinen suhde, ei sun poissaolostasi pitäisi tulla ihan hirveää traumaa. On ne monet isätkin pitkiä aikoja poissa. Kova paikka se on silti pienelle. :/