Pinnallisuus, onko se aina pahasta? Miksi?

Itsestä huolehtiminen ja välittäminen on eri asia kuin pyöriä koko ajan oman itsensä ja ulkonäkönsä ympärillä. Niin kauan kuin elämässä on muutakin sisältöä kuin rahalla saatava itsensä tai kotinsa koristaminen, taloudellinen menestys ja luksustuotteiden palvonta, ollaan kestävällä pohjalla. Kas, kun elämässä voi menettää kaiken sen, mikä pyörii itsensä puunaamisen ja viilaamisen ympärillä. Rahat voi loppua, terveys ja työkyky voi mennä, läheisiä voi kuolla ja pintaliitokaverit vaihtavat ulkoisesti edustavampaan seuraan.



Jos on rahaa millä mällätä, siitä vaan. Harvoin vain sellaiset ihmiset, joille oma ulkonäön ympärillä pyöriminen on top10-listan ykkönen, ovat kiinnostuneita muista ihmisistä empaattisesti ja päästä varpaisiin mittaamatta. Toki on kauniita, varakkaita ja menestyneitä ihmisiä, jotka ovat myös sydämellisiä ja osaavat nauraa myös itselleen. Tällöin ei ole kyseessä pakko-oireinen kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin -taistelu kaupungin kaunein lyyli-kisassa.



Ystävällisesti haluaisin kysyä: minkä ikäinen olet, ap? Entä mitä itse vastaat esittämiisi kysymyksiin?

pinnallista on se, ettei elämässä ole mitään MUUTA - mitään kestävämpää, syvempää, hyödyllisempää, vaikeampaa jne.



Ei esimerkiksi Doris Lessingiä haukuta merkkilaukuistaan, vaikka hänellä sellaisia onkin. Miksiköhän luulet, ettei? No varmaan siksi, että nobel-kirjailijasta tulee aina mieleen jotain tärkeämpääkin.