Miksi ennenvanhaan talolle annettiin nimi?

Se yksilöi sen talon. Ei maalla ollut ennen osoitteita.

Vierailija kirjoitti:

Se yksilöi sen talon. Ei maalla ollut ennen osoitteita.

Eikä ollut sukunimiäkään, sukunimi tuli pakolliseksi vasta 1920. Kiinteistöllä pitää olla nimi.

Itse asiassa tuohon aikaan, jolloin taloilla oli nimet, otti talossa asuva perhe yleensä talon nimen sukunimekseen. Varsinkin Pohjois-Suomessa tämä on ollut tapana. Ei siis ollut erikseen sukunimiä, oli vain talojen nimiä. Etelämpänä sitten sukunimet yleistyivät aiemmin ja seurasivat mukana muutoista huolimatta.

Tämä talo nimettiin rakentajan perheen nimen mukaan niin, että sukunimen -nen -päätteen tilalle tuli -la. Tyyliin Korhonen - Korhola. 

Talon nimi on nykyisin useimmiten se kiinteistön( tai tilan) nimi. Jos esim lohkotaan määräala ,kiinteistö , niin sille on annettava nimi. Sen saa itse keksiä ja maanittauslaitos merkitsee sen viralliseksi nimeksi. Nimeä ei voi enää suojata. Siksi on paljon saman nimisiä kiinteistöjä.

Kaikki talossa asuvat eivät välttämättä olleet samannimisiä jos oli talon väki, palvelusväki, muuta sukua, tilapäistä työvoimaa. Selkeää että talo oli tietyn niminen, se ilmaisi omistajaperheen ja monesti sijainnin (tyyliin Niemi, Koivuranta jne.).

Vierailija kirjoitti:

Tämä talo nimettiin rakentajan perheen nimen mukaan niin, että sukunimen -nen -päätteen tilalle tuli -la. Tyyliin Korhonen - Korhola. 

Ööö ei oikeastaan. Toinen on läntinen ja toinen itäinen sukunimen pääte, en nyt muista kummin päin.

ASuttiin aikoinaan talossa jonka nimi oli Halla-aho. Sen nimisiä taloja oli Ylä-Halla-aho,Ala-Halla-Aho,Väli-Halla_Aho, Kuuselan-Halla-Aho jnejne

Jalasjärvellä minun lapsuudessani oli tavallista kutsua talon nimellä, vaikka sukunimi oli eri. Olen vasta aikuisena tajunnut, että Korven pojat (joista Joukoon olin kovin ihastunut) oli sukunimeltään Leppäsiä. Korpi-niminen talo oli syrjässä muusta kylästä, kirjaimellisesti korvessa parin pienen suon ylityksen päässä.

Hautamäen ja Hautalan talojen paikalla oli ollut tervanpolttopaikka ja nämä vakiintuivat myös perheiden sukunimiksi. Isoisälläni oli alunperin ruotsinkielinen sukunimi mutta vaihtoi sen talon nimeksi, koska paikalliset äänsivät sukunimen Nybacka nyypaskaksi.

Länsi-Suomessa ei maaseutuväestöllä ollut sukunimiä sanan varsinaisessa merkityksessä ennen kuin 1800-1900-lukujen vaihteessa, eikä kaikilla ennen sukunimilain voimaantuloakaan. Ihmiset tunnettiin talon tai talonosan (torpan) nimellä, ja näiden paikkojen nimet sitten sukunimilain myötä vakiintuivat sukunimiksi. Sen sijaan suvut saattoivat vaihtua taloista (usein vaihtuivatkin), jopa useita kertoja, ja isäntäväki otti talon (torpan) nimen itselleen.

Rengit ja piiat ja muut vähäväkiset olivat vain -poikia ja -tyttäriä. Heille sitten keksittiin sukunimiä, juuri näitä Virtasia, Lahtisia, Niemisiä ja Aaltosia.

Käsityöläisillä ja ruotusotilailla jälkeläisineen sen sijaan oli ruotsinkielinen sukunimi. Tyypillisiä käsityöläisnimiä olivat esim. Lindgren, Lindqvist, Ahlfors, Stenroos; sotilailla oli useimmiten lyhyt nimi: Storm, Alm, Plym, Brax, Örn, Blom, Hägg.

Itä-Suomessa sukunimet ovat ikivanhoja. Sen sijaan vasta 1700-luvun lopulla / 1800-luvulla alkoi vakiintua läntisempi käytäntö, jonka mukaan myös taloilla (torpilla) oli maarekisterissä omat nimet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä talo nimettiin rakentajan perheen nimen mukaan niin, että sukunimen -nen -päätteen tilalle tuli -la. Tyyliin Korhonen - Korhola. 

Ööö ei oikeastaan. Toinen on läntinen ja toinen itäinen sukunimen pääte, en nyt muista kummin päin.

Itä-Suomessa, vanhojen sukunimien alueella, annettiin taloille nimiä sukujen mukaan.

Halonen > Halola; Korhonen > Korhola; Miettinen > Miettilä.

Ainakin Karjalassa - osittain varmasti myös Savossa - kokonaisia kyliä nimettiin sukujen mukaan, todennäköisesti kylät olivat näiden sukujen vanhoja asutusalueita.

Länsi-Suomessa, ja erityisesti Etelä-Pohjanmaalla vanhoja taloja nimettiin niiden jakautuessa erilaisilla liitteillä (Ali-, Yli-, Keski-, Ranta-, Mäki-, Rinta-, Iso-, Vähä-). Iso osa Länsi-Suomen vanhoista talonnimistä lienee jo vähintään keskiajalta peräisin, osa on jäljitettävissä 1500-luvun lopulle/1600-luvun alkuun maakirjojen pidon vakiintumisen aikaan (jolloin poimittiin silloisen isännän nimi talon nimeksi, mikäli talolla ei ollut vanhaa nimeä; Heikkilä, Mattila, Rekola, Mikkola, Tuomola ym.).