Onko lapsi mielestäsi huolestuttavan epäsosiaalinen, kun...

Onhan noita kavereita parikin ja käy harrastamassa jotain. Ei minusta mikään erakko :) eikä kuulosta siltä, että kiusattaisiin koulussa tai muuta. Ei lapsen tarvitse aina olla menossa.. Hyvä, että viihtyy kotona ja sisarukset hänelle tärkeitä.

Ei kaikkien tarvitse riekkua kaikkia päiviä kavereiden kanssa.

Tosin hänellä vain yksi harrastus viikossa ja siellä tapaa yhden ystävänsä.



Sitten muuten ei juuri käy kenelläkään, satunnaisesti voi joku tulla meille tai hän käy yhdellä kaverilla.



Haluaisi kyllä lisää kavereita mutta ei ole niitä vielä saanut kun on vasta ekallakin.



Pojalla kaksi nuorempaa sisarusta joiden kanssa viihtyy ihan hyvin.

Tyttöni on tosiaan aika sisäänpäin kääntynyt ja lisäksi varsin voimakas persoonallisuus, joka ei kaikkien kanssa oikein tule juttuun eikä taida halutakaan. Siis ei sovi sellaisiin isoihin tyttöporukoihin, joissa kaikki kikattelevat samoille jutuille. Hänellä on kuitenkin koulussa kavereita eikä esim. opettajan mielestä ole lainkaan sulkeutunut koulussa. Ja kun sattuu vielä olemaan sellaista kotona, omissa oloissaan viihtyvää sorttia...



Välillä vain tuntuu, että valtaosa tämänikäisistä tytöistä (ja varmaan pojistakin) on alvariinsa kavereiden luona ja juoksee ties missä harrastuksissa. Mutta se on kyllä totta, että meidän ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia!



Toivon vain, että tyttreni vielä löytää sen "parhaan kaverin", jonka jakaa mm. murkkuiän iloja ja suruja. Mutta ehtiihän tuo vielä.

t.ap

Tosin olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, mutta koulusta ei vaan silloin löytynyt samanhenkistä ystävää. Kotona minulla oli ihana pikkusisko ja muita sisaruksia, joiden kanssa touhusin. Yläasteella löysin bestiksen, ollaan hyviä ystäviä edelleen ja kummeja toistemme lapsille.



Monet tuon ikäiset tosiaan liituavat kaverilta toiselle (olen itse tuon ikäisten ope), mutta toisaalta on paljon myös niitä, jotka viihtyvät koulun hälinän jälkeen omissa oloissaan. Ja ymmärrän heitä hyvin!

Olen itse ollut samanlainen (jossain määrin edelleen) enkä pidä sitä yhtään pahana, että lapsene "elämisen ehto" ei ole kaverien jatkuva läsnäolo.

Monet tuon ikäiset tosiaan liituavat kaverilta toiselle (olen itse tuon ikäisten ope), mutta toisaalta on paljon myös niitä, jotka viihtyvät koulun hälinän jälkeen omissa oloissaan. Ja ymmärrän heitä hyvin!

Jostain kumman syystä nuo ympäristön paineet (tai itse kuvitellut paineet) vaan painavat päälle ja joskus mietityttää pitäisikö lapsen sittenkin olla sosiaalisempi. Välillä oli sellainenkin vaihe, että lapsi tuntui itse kärsivän siitä, että ei oikein ole kavereita. Nyt enää ei taida tuntua siltä. Joka tapauksessa annan tytön olla tässä(kin) asiassa omanlaisensa.

AP

samanikäinen ja samanluonteinen tyttö! Itseäni surettaa ja vaivaa toisinaan se ettei kulje kavereilla paljonkaan. Koulussa löytyy kavereita, mutta ei yhtä parasta. Kotona tyttö touhuilee myös paljon sisarusten kanssa, leipoo ja ompelee, soittaa pianoa ja laulaa. Lukeminen on lempiharrastus. Kodin ulkopuolisia harrastuksia ei ole, ei halua vaikka mitä on ehdoteltu..



Kavereiden kanssa tyttö olisi ehkä enemmän jos se olisi mahdollista. Sattumoisin kaverit ovat sellaisista perheistä, joissa ollaan melko tiukkoja ajankäytön suhteen, arkena eivät yleensä edes saa olla kavereiden kanssa. Ja jos on kokeita tulossa, niihin päntätään jo viikkoa ennen, arjet ja viikonloput, ja silloin ei ole kavereille aikaa.



Olen pikkuhiljaa hyväksynyt, että tyttö on kotona viihtyvää sorttia. Ap:n tytön kaltainen voimakas persoona, joka ei anna välttämättä toisille tilaa ja siksi yksinäinen. Toisaalta se huolestuttaa, että löytääkö koskaan sielunkumppaneita.. Ystävyyssuhteet kun ovat ihmisille tärkeitä.

Unohdin sanoa, että olen ajatellut niin, että meillä tyttö ei jotenkin osaa aktivoitua enää uudestaan koulupäivän jälkeen, vaan jää viettämään helposti aikaansa kotiin. Joskus meneekin koulun jälkeen suoraan jollekin kaverille, koska tiedän ettei enää kotiin tultuaan osaa lähteä minnekään.

Normaalilta kuulostaa. Itse asiassa normaalimmalta kuin se että liitutaan illat kylillä ja kavereilla. Vaan eikös sellaiset lapset tule usein rajattomista ongelmaperheistä tai niistä perheistä joissa vanhemmat töissä eikä ole sisaruksia? Tyttönne viihtyy kotona eli olette onnistuneet luomaan turvallisen ja viihtyisän kodin lapsillenne. Sosiaalisuus on sitä että tulee toimeen toisten ihmisten kanssa, ei sitä ettei osaa rauhoittua paikalleen eikä osaa olla yksin. Sitä paitsi asuinympäristö vaikuttaa myös. Jos samassa talossa tai pihapiirissä asuu kymmenittäin aktiivisia lapsia, on tekemistä ja menemistä ja oven takana kysyjää varmasti enemmän kuin eläkeläisten kansoittamalla rivarialueella.



Osa ihmisistä on hyvinkin seurallisia, toinen puoli ihmisistä vähemmän. Kumpaan ryhmään te vanhemmat kuulutte? Molempi parempi, pääasia että ihminen on itse tyytyväinen eloonsa.

haluaa ajaa tytärtään kodin ulkopuolelle, jos tytön luontaiset harrastukset ovat kotona tehtäviä? Kirjoitit itsekin, ettei tytön kaverit pääse arkisin minnekään. Miksi pitäisikään päästä, jos he eivät ehkä haluakaan? Anna sinäkin tyttäresi olla rauhassa. En ymmärrä tätä nykyistä mallia, että vanhemmat vaativat lapseltaan älyttömästi eivätkä anna tämän kasvaa rauhassa ja etsivän itse mahdolliset ystävänsä. Ei seurallisuus ole yhtään sen jalompi luonteenpiirre kuin itsekseen viihtyminen. Hyväksytään lapsemme sellaisina kuin he ovat, ja useinhan he ovat perineet temperamentin meiltä vanhemmiltaan.

Ei lasta voi kasvattaa sosiaaliseksi. Jos hänen on hyvä olla noin, älä puutu asiaan. Kannusta häntä olemaan oma itsensä ja etsi hyviä puolia hänen omasta persoonastaan, äläkä yritä muuttaa muiden mieleiseksi. Ei se kuitenkaan onnistu, aiheuttaa vain mielipahaa.

Jos tapaa yhtä ystävää 0-3 kertaa viikossa ja harrastaa kahtena päivänä+tapaa harrastysystävää kerran, Eikö siinä ole jo aika paljon, etenkin kun on monta sisarusta?

Kaikilla tytöillä ei ole sitä yhtä ainoaa parasta kaveria. Osalle se ala-asteen lopulla ja yläasteen aikana ehkä siunaantuu, mutta edelleen oma 9. luokkalainen omistaa useamman hyvän kaverin, kuvioissa on edelleen myös se ekalta luokalta asti mukana ollut kaveri, mutta on paljon muitakin.



Noremmalla kaverit vaihtuu selvästi.



Jotenkin sitä kuvittelee, että tytöillä pitäisi olla se yksi sydänystävät, mutta jos omaakin kouluaikaa muistelen, niin aina meitä oli porukassa kaksi, kolme, neljä, viisi ja joskus kuusikin.

Sain vain vahvistuksen omille ajatuksilleni siitä, että lapsen on todellakin ihan ok viihtyä kotosalla! Toki kannustan tyttöä siten, että jos hän haluaa esim. viikonloppuna lähteä jonkun kaverin kanssa "kylille" (asumme pienehköllä paikkaukunnalla, pari kilometriä matkaa tuonne "keskustaan, missä koulu ja kirjasto ja uimahalli ja muut ovat), annan mielelläni luvan. Meillä on myös aina ollut suht tiukat säännöt siitä, kuinka kauan kavereilla ollaan ja milloin tullaan iltasella kotiin, joten välillä pelkäsin, että olemme niillä säännöillä saaneet tytön passiiviseksi. Mutta nyt, kun tyttö on jo 11 ja omatoiminen ja luotettava (ainakin toistaiseksi), olen antanut enemmän vapauksiakin sopivien tilanteiden sattuessa kohdalle. Jollei ole mitään selvää syytä kieltää (keskeneräiset läksyt tai sovitut kotityöt tai kello liian paljon), olen antanut tytön liikkua halutessaan vapaasti lähialueilla ja kavereilla. Joten tilanne taitaa kaiken kaikkiaan olla aika tasapainossa.



t.ap

ja vastaajille myös! Mukavaa luettavaa.



Meillä samanlainen neljäsluokkalainen poika. Välilä murehdin sitä, että muut solmivat niin tiiviitä kaveruuksia olemalla joka päivä koulun jälkeen yhdessä ja että oma lapseni jää näiden kaveruuksien ulkopuolelle.



Toisaalta olen tyytyväinen, että hän viihtyy kotona ja keksii tekemistä eikä mangu kaveria ja tekemisen puutetta. Osaa kuitenkin olla hyvä ja reilu kaveri, leikkii välitunnilla ryhmässä ja pärjää sosiaalisissa tilanteissa, vaikka ei ole aina suuna päänä.



Kiitos tästä ketjusta, täytyypä oikein erikseen muistaa iloita tasapainoisesta lapsesta eikä tehdä turhia murheita itselleen :-)

viihtyy yksikiseen eikä ole sitä sydänystävää. Siis meidän poikamme kohdalla esitettiin asperger-korttia vain noista syistä, on myös hitaastilämpiävä muttei mikään voimakastahtoinen. Ei käytöshäiritöitä tms ja silti alettin leimaamaan aspergeriksi "kun on niin erlainen kuin muut pojat". Onko teillä tällaisia kokemukia?