Lue keskustelun säännöt.
Onko epäherkkä nainen turn-off?
04.07.2020 |
Minusta tuntuu, että olin nuorempana paljon herkempi, mutta nyt se ominaisuus on (ehkä ns. kasvattavien kokemusten myötä) kadonnut jonnekin. En kuvailisi itseäni ”vahvaksi naiseksi”, koska se herättää ainakin itsessäni mielikuvia persoonaltaan hyvin näkyvästä henkilöstä: on vahvat mielipiteet jne. Itselleni herkkyyden katoaminen on sitä, etten heilahda kovin pienestä: aika paljon saa tapahtua, että järkyttyisin, hermostuisin tai alkaisin vaikka itkeä (liikuttua saatan kyllä pienesti vaikka jonkun leffan tai taide-elämyksen aikana). En myöskään ehkä välitä muiden itseäni koskevista mielipiteistä niin paljon. Itse näen tämän positiivisena muutoksena: olo tuntuu tasapainoisemmalta, kun ei esimerkiksi pahoita mieltään tai ajaudu riitoihin niin helposti. Mutta jotenkin tuntuu, että esim. mieheni arvostaisi enemmän naista, jonka tunteet heittelevät enemmän ja jota vasten voisi sitten tuntea olevansa vahva ja turvallinen. Onkohan kyse vain omista vanhanaikaisista oletuksistani vai tunnistatteko muut tällaisen ilmiön? Pyrin kuitenkin edelleen siihen, että vaikka itse koen olevani vähemmän tunteikas, huomaisin ja huomioisin kuitenkin muiden tunteet ja ajatukset eli olisin empaattinen.
Ja joo, tiedän että voisin vain kysyä mieheltäni ajatteleeko hän todella näin, mutta ehkä kiinnostaa ilmiö laajemmassakin mittakaavassa.
Kommentit (11)
Ei missään tapauksessa ole turn off. Tunteiden tuuliviiri ja itkupillittäjä on. M49v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen samanlainen. En kuvailisi itseäni näkyvästi vahvaksi, en ylipäänsä ole mitenkään näkyvä persoona vaan hyvin introvertti, mutta yhtään herkkä en ole. Ihmiset tosin tuntuvat kuvittelevan, että hiljaisuuteni vuoksi olen herkkä ja helposti järkkyvä, vaikka oikeasti juuri mikään ei järkytä tai liikuta minua.
Vierailija kirjoitti:
On. Jo nelikymppset naiset on yleensä niin katkeria, että kaikki tunne-elämä on pakkasen puolella, varsinkin mitä tulee sikoi..miehiin.
Aikamoista ääripääajattelua. Ei kai se ole niin, että jos ei ole erityisen herkkä ja tunteikas, on katkera. Voihan ihminen olla vaikka positiivinen ja huumorintajuinen olematta herkkä. Ap:n luonne vaikuttaa aika tasapainoiselta, kun kokee kuitenkin empatiaa ja jopa liikuttumista.
Vierailija kirjoitti:
On. Jo nelikymppset naiset on yleensä niin katkeria, että kaikki tunne-elämä on pakkasen puolella, varsinkin mitä tulee sikoi..miehiin.
Tietynlainen terve katkeruus kuuluu elämään. Ettei ole enää niin helposti miesten kusetettavissa kuin nuorena. Sehän tietysti harmittaa sinua.
Itse olen kuitenkin edelleen sisimmältäni herkkä, vaikka olenkin katkera. Olen vain oppinut ettei herkkyyttä kannata näyttää ulospäin koko ajan. Se houkuttelee juuri niitä hyväksikäyttäjä miehiä. Kovan esittäminen voi siis olla myös suojakuori, etenkin kun en enää edes etsi ketään vaan lähinnä torjun mahdolliset tilanteet joissa voisi olla riski ihastumiseen. Tiedän ihastuvani liian helposti, jos joku mies on vähänkin mukava minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettinyt samaa. Mä olin nuorena hyvin herkkä ja kärsin ihmisten raadollisuudesta.
Sain kokea kovia ja jossain välissä jopa katkeroiduin, mutta nykyään olen jo päässyt katkeruudesta eroon. Nykyään tunnen olevani tasapainoinen, mutta tosiaan juuri mikään ei hätkäytä. Kieltämättä siitä tulee fiilis, että olen ehkä jotenkin epänaisellisempi nyt...toisaalta se, että olin herkkä, kiltti ja hellä nainen joskus, ei tuonut mitään hyvää elämääni.
Mä olen miettinyt, että miten ilmenee se herkkyys mitä miehet arvostavat naisessa.
Millainen on sopivan herkkä nainen? Mistä sen tunnistaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen miettinyt, että miten ilmenee se herkkyys mitä miehet arvostavat naisessa.
Millainen on sopivan herkkä nainen? Mistä sen tunnistaa?
Tosi vaikea sanoittaa, mutta se on tietynlainen yhdistelmä mukavuutta/kiltteyttä/sydämellisyyttä/romanttisuutta/empaattisuutta. Tosi usein sen näkee jo kasvokuvasta olemuksen perusteella, että minkälainen toinen on luonteeltaan.
Liian "kovat" naiset ei kiinnosta, näillä on tietynlainen kylmä olemus.
Koin nuorempana vahvat naiset vähän pelottavina, enkä olisi sellaisen kanssa ryhtynyt suhteeseen. Tuolloin olin niin epävarma vielä itsestäni, että herkkä nainen tietyllä tapaa "heikko" nainen tuntui turvalliselta. Pidin siitä, että koin naisen tarvitsevan minua. Oltiin molemmat epävarmoja, mutta toisia täydentävällä tavalla.
Nyt, liki nelikymppisenä alkaa olemaan oma identiteetti muodostettu ja itsetunto kunnossa. Viimeiset viisi vuotta olen saanut jakaa upean, vahvan naisen kanssa. Hän ei tarvitse minua mihinkään, mutta silti haluaa olla kanssani. Eikö se silloin ole oikeaa juuri sitä oikeaa rakkautta? Kumpikin seistään omilla jaloillaan ja tiedetään, että toiseen voi tarvittaessa tukeutua, mutta nojailu ei ole lähtökohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, mitä aloittaja hakee. Minustakin tuntuu, että miehiä viehättää nainen, jonka tunne-elämä on jotenkin lapsenomaisen heittelevää ja jonka saa pahoittamaan mielensä aivan valtavan helposti. Tämän ominaisuuden katoaminen kuuluu aikuistumiseen, mutta tuntuu, että aikuisuus on miehille turn-off.
Tällaisen herkkyyden katoaminen ei tarkoita epäempaattisuutta, syvien tunteiden ja liikuttumisen kyvyn katoamista tai kovisasennetta eikä sitä näihin pidä sekoittaa.
Esimerkiksi ystäväni yhä edelleen, nelikymppisenä, järkyttyy aivan valtavasti jos joku esimerkiksi töissä tiuskaisee hänelle tylysti ja tätä hän miettii pitkät ajat. Itse on tällaisen oppinut jo sivuuttamaan ja minusta olisi hyvin raskasta elää jos jokainen tölväisy saisi minut aivan pois tolaltani. Tämä ei tarkoita, ettei minua enää mikään hetkauttaisi.
On. Jo nelikymppset naiset on yleensä niin katkeria, että kaikki tunne-elämä on pakkasen puolella, varsinkin mitä tulee sikoi..miehiin.