Yksinäinen mies, joka kasvattaa parvekkeella tomaatteja ja muita kasviksia
Kun olin pieni, naapurissamme asui nuori mies joka kasvatti itse tomaatteja, kaikenlaisia yrttejä ja perunoita. Innostuin itsekin siksi kokeilemaan perunoiden kasvatusta, mutta aika huonolla menestyksellä. Mies oli yksinäinen ja mieleeni on jäänyt että hieman ujohko, mutta kuitenkin reipas. Onko nykyään enää tuollaisia miehiä? Jotenkin suloista että hän näki vaivaa kasvattaa itse kaikenlaista, vieläpä pikku parvekkeella.
Kommentit (10)
Ei ole yksinäinen mies, ainakaan käsittääkseni, kun asuu kanssani, mutta mies on vallannut meidän edellisten asuntojen parvekkeet ja nykyisen terassin kasvattaessaan tomaattia (3 erilaista), paprikaa (2 erilaista), chiliä, salaattia *kurkkaa terassille että mitäs kaikkea siellä onkaan* rucolaa, basilikaa, maissia, kurkkua ja onpa tuolla vesimelonikin kokeilussa 😅 Ja pihalla istutuslaatikossa porkkanaa, retiisiä, hernettä, punajuurta ja naurista.
Ja tosiaan siis miehen harrastus, minun roolini on kastella kun mies ei ole paikalla ja syödä sato kaverina 😋
N29
True alfa, keskittyy vain omiin juttuihin. Tajuaa että kaikki on hetkellistä ja siksi turhaa.
On. Munkin piti kasvattaa siemenistä tomaatteja, mutta unohdin kun olin av:lla. Pitää varmaan vain hommata joku valmis ruukkutomaatti ja valmis astiassa uusiaperunoita. Tuo on mukavaa hommaa. Monta vuotta tuli tehtyä. Läskiperse vaan ei tykänny. No nyt saa kasvatella rauhassa kunhan vaan muistaa
mies52v
Onhan meillä zinkkis, vaikka hän onkin nainen ja hänellä on omakotitalo :)
Vierailija kirjoitti:
Hän lienee sellainen kiltimpi mies :(
Ei me olla.
Vierailija kirjoitti:
Onhan meillä zinkkis, vaikka hän onkin nainen ja hänellä on omakotitalo :)
Kumpikin väärin ja mulla on 2 tomaattia esikasvatettuna. Muutamia olen jo syönyt .. tänään katsoin, että yksi punainen oli puskassa ;)
Zinc
Yhden silin olen syönyt myös (kypsän). Yksi on pusikossa kypsä, en ole kerinnyt syödä.
Muutamia kypsymässä. Tarttuivat joskus huhti/toukokuun kohdilla.
Zinc
Minulla kasvaa parvekkeella 2 metrinen sitruunapuu ja kolme paprikantainta. Lisäksi petunia-amppelit. Yläkerran poika kasvatti hamppua, mutta siitä ei tullut satoa, kun virkavalta vei sadon.
Monet nuoret miehet kasvattelevat kotonaan "yrttejä".