Lue keskustelun säännöt.
Työnarkomaanien lapset! Kuinka olette parantuneet aikuisiällä?
07.06.2020 |
Äitini on työnarkomaani ja virheitä pelkäävä, täydellisyydentavoittelija. Kärsi kovan burnoutin ollessani lapsi ja siinä sivussa jäin sekä hieman heitteille, että äidin kokeman aggression jalkoihin. Hän ei siis osannut käsitellä tunteitaan muutoin, kuin raivoamalla, piikittelemällä ja sättimällä. Kotona ei ollut turvallista.
Nyt päälle 20-vuotiaana olen alkanut tunnistaa itsessäni samoja piirteitä. Vasta nyt, kun ammatti on hankittu ja olen lähtemässä työelämään( mutta olen vielä toistaiseksi työtön), huomaan ettei elämässäni ole muuta sisältöä, kuin ammatillinen suorittaminen. On asioita ja harrastuksia, joita teen puhtaasti nautinnosta, mutta tunnen häpeää siitä, etteivät ne ole mitenkään rahallisesti/ammatillisesti tuottavia ja merkityksellisiä ja vähättelen rakastamiani asioita. Äidin kylmäkiskoinen arvomaailma on siis periytynyt minulle, tuottaen riittämättömyyden tunnetta ja masentuneisuutta. Se sotii perusluonnettani vastaan ja aiheuttaa kovan sisäisen ristiriidan, jonka kanssa on vaikea elää. En kehity mihinkään suuntaan ihmisenä, jos en saa tätä ratkaistua.
Oletteko te muut jotenkin onnistuneet muuttamaan tuota sisäistä arvomaailmaa terveempään ja tunnerikkaampaan suuntaan?
Kommentit (5)
En ole koskaan mennyt siihen mukaan. Olen ollut jopa turhan rento.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini on tuollainen ja täytyy kyllä valitettavasti todeta että nuo hankalat ominaisuudet ovat vain korostuneet vuosien myötä.
Työ sitä, työ tätä. Projekti tuonne, projekti tänne ja aina on joku suunnitelma jossain odottelemassa ennen seuraavaa.
Kamalaa elämää varmaan tuo suorittaminen kun ei pysty olemaan paljoakaan aloillaan. Jatkuvasti pyritään ylemmäs ja ylemmäs ja haalitaan lisää omaisuutta ympärilleen toivoen että se auttaisi tuomaan hyvän olon sekä hyväksytyksi tulemisen tunnetta.
Mietin suht useinkin milloin hänellä rysähtää ja burn outia pukkaa :( minua hän ei kuuntele.
Tiedostat asian niin sinun ei tarvitse samaa mallia toistaa.
No muuten hyvin, mutta työttömäksi joutuminen oli aivan kamalaa, varmaan olisin jonkun kamalan taudin ottanut mieluummin - eikä yhteiskunnassa yleinen suhtatuminen työttömiin kyllä yhtään helpottanut. Nytkin suurin pelkoni on työttömäksi joutuminen. En pelkää edes kuolemaa tai jonkun parantumattoman taudin saamista niin paljon.
Mä repsahdin myös, taide vei kuin vanhaa pässiä