Yksinäinen äiti ja lapsi.
Mies yrittäjä ja aina töissä,aamusta iltaan.
Minulla pari kaveria ja jos en pidä yhteyttä niin niistä ei kuulu. Niille ei voi soittaa jos paha olla.. ne ottavat yhteyttä,jos tarvitsevat jotain. Ja tämän tajutessa koen enemmän yksinäisyyttä. No se minusta...
Lapseni on 10v ja asuu kauempana kuin luokkakaverit. Koulussa lapsella on kavereita.
Laitoin lapsen kaverin äidille viestiä pääseekö touhuu,niin ei viestin luki mutta ei vastannut. Ja joo laitoin muillekkin vanhemmille viestiä. Siltikään lapsellani ei ole edes yhtä ystävää. Mummot ja papat ei ole lapsen elämästä kiinnostuneita(Tätäkin suhdetta olen yrittänyt ylläpitää.) Heinäkuussa menee viikon leirille ja kesälomalla käy kunnan järjestämissä kerhoissa,jos sieltä löytyy ystäviä.
Tiedän kirjoitukseni on sekavaa. Pakko purkaa. Tuntuu pahalta.
Kommentit (4)
Vaihtakaa paikkakuntaa! Luulisi ystäviä löytyvät muualta.
Luulen että tarvitsit(te) terapeutin apua tuon yksinäisyyden hoitamiseen, siis saisit apuja siihen että miten kavereita ja ystäviä "hankitaan". Osaisit sitten ehkä auttaa lastasikin asiassa. Jos siis että jossain aivan erämaassa asu (jolloin etäisyydet olisivat ongelma eikä jokin tekijä sosiaalisissa taidoissa esim.). Voimia teille!
Tätä olen todella vahvasti harkinnut. Mies tosin jyrkkä muuttoa vastaan.
Taas lapsi odottaa synttäreitä ja minua jo valmiiksi surettaa,jos tänäkään vuonna ei tule kavereita juhlimaan. 😭