Miksi sikaflunssarokote saatiin niin nopeasti valmiiksi?
Epidemia alkoi maaliskuussa 2009 ja rokote oli jo samana syksynä? Kuitenkin Koronan kanssa rokotteeseen menee ainakin vuosi?
Kommentit (9)
Koska se on influenssa ja influenssarokotteista on runsaasti kokemusta ja aihioita. Koronarokotteita ei ole aiemmin tehty onnistuneesti.
Melkein mitä vain saa nopeasti valmiiksi kun oikoo kulmia. Kadun kys. rokotteen ottamista lopun ikäni. Lienee tarpeetonta sanoa miksi.
Sehän tuntui tosi nopealta, kun Suomessa vasta syksyllä sairastuttiin. Voi sitä yskimisen määrää lokakuun alussa, taisi piikki sen puoleen vähän myöhästyä.
Siksi kun sitä ei testattu kunnolla ja sen seuraukset tiedetään
Oli tosiaan jo puoliksi "valmis" ennestään, mutta ei todellakaan olisi kannattanut ruveta sillä aikataululla piikittämään...
SARS Covid-2.
On täysin eri asia, kuin infulenssa.
Koronaviruksia on useita, mutta tämä uusi on hankala. Sen genomi on saatu heti ja se on jaettu maailmalle.
Ongelma on:
Virus on jo mutatoitunut.
Eli Euroopassa oleva on erilainen, kuin Kiinasta lähtenyt.
Sikainfluenssa ei muuttunut ja mutatoinut matkan aikana.
Korona tekee niin ja siksi siihen ei saada toimivaa rokotetta.
Vierailija kirjoitti:
Siksi kun sitä ei testattu kunnolla ja sen seuraukset tiedetään
Mitä seurauksia mielestäsi siitä oli? Narkolepsia oli sikainfluenssan aiheuttama. Ei rokotteen.
Siihen oli valmis pohja.