Minusta tuntuu ettei ainakaan lukiot jne aukea enää tänä keväänä!
En tiedä ala-asteesta ja yseistä mutta sellaisen tiedon sain tänään ettei ainakaan lukiot luultavimmin aukea enää tänä keväänä tässä kaupungissa mistä kirjoitan. Tieto on vahvistamaton mutta näin annoin itselleni ymmärtää vähän mutkain kautta.
Kommentit (10)
No sitten tieto on ihan oikea. Mutta kyse siis lukiosta ja jostakin toisesta joko ammatillisesta tai aikuiskoulutuspuolesta; se toinen meni vähän ohitse että mikä se oli.
Ei kai lukioilla mitään paineita avaamiseen olekaan. Meidän kunnassa ei heistä olla oltu huolissaan, ei edes kouluruokatarvetta kyselty. Eipä silti, meillä se olisi lukiolaiselle ollut rangaistus.
Etäopetus toimii ja tunnit pidetään etänä, ainoa mikä hiukan mättää on tehtävien jäätävä määrä.
Vierailija kirjoitti:
No sitten tieto on ihan oikea. Mutta kyse siis lukiosta ja jostakin toisesta joko ammatillisesta tai aikuiskoulutuspuolesta; se toinen meni vähän ohitse että mikä se oli.
varmaan nämä kuitenkin ovat koulukohtaisia. Meillä koko Gradia siis on kiinni. Siellä toimii niin lukion puoli, kuin ammattiopetus.
Tuon "tuntemiseen" ei kovin suuria ennustajanlahjoja tarvita.
Miksipä aukeaisivatkaan? Kun isot tapahtumatkin on kielletty koko kesältä voidaan samantien pitää myös koulut kiinni syksyyn saakka. Monissa koulussa kuitenkin satoja oppilaita´+henkilökunta päälle.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai lukioilla mitään paineita avaamiseen olekaan. Meidän kunnassa ei heistä olla oltu huolissaan, ei edes kouluruokatarvetta kyselty. Eipä silti, meillä se olisi lukiolaiselle ollut rangaistus.
Etäopetus toimii ja tunnit pidetään etänä, ainoa mikä hiukan mättää on tehtävien jäätävä määrä.
Kyllä esim. Jyväskylässä (Gradian) lukiolaiset ja ammattikoululaisetkin saa nyt ruuat hakea. Juuri tänään haettiin ja hyvät pöperöt saatiin taas.
Lukioissa jäljellä on koeviikko/päättöviikko, joten ei avaamisessa ole mitään järkeä. He ovat jo nuoria aikuisia, joihin ei voi soveltaa ’lapset ei sairastu/tartuta’ väitettä. Lisäksi etäopetus toimii ainakin oman ja tuttavapiirin lukiolaisten mukaan hyvin, toisin kuin peruskoulussa. Tunnit on ihan normaalisti, opet saa kiinni ja he auttavat. Jo yksi koeviikko mentiin etäkokeilla, joten sekin on nyt treenattu. Lukiolaiset kouluun elokuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai lukioilla mitään paineita avaamiseen olekaan. Meidän kunnassa ei heistä olla oltu huolissaan, ei edes kouluruokatarvetta kyselty. Eipä silti, meillä se olisi lukiolaiselle ollut rangaistus.
Etäopetus toimii ja tunnit pidetään etänä, ainoa mikä hiukan mättää on tehtävien jäätävä määrä.Kyllä esim. Jyväskylässä (Gradian) lukiolaiset ja ammattikoululaisetkin saa nyt ruuat hakea. Juuri tänään haettiin ja hyvät pöperöt saatiin taas.
Täällä ei saa. Ei saanut edes eskarit vielä viikko sitten, kunnes tuli ihmettelyä, miksei samassa koulussa toimiva esikoulu ollut kyselyssä mukana. Perheen ykkös ja kolmosluokkalainrn sai siis annoksen, mutta saman perheen ja saman koulun eskarille sitä ei ollut tarjota.
Meillä ilmoittivat jo viime viikolla, että lukiolaiset ovat etäopetuksessa toukokuun loppuun saakka :)