Etäopetus
Hei! Miten lastenne koulussa on järjestetty etäopetus?
Olen äiti ja opiskelija. Minulle tilanne on ollut hankala ja vaativa. Tuntuu, että luen vaan kaikkialta miten hienosti etäopiskelu on sujunut. Minulla on neljä ala-asteikäistä kotona ja olemme muuttaneet paikkakunnalle äskettäin kesken lukukauden. En tunne vielä kovin hyvin paikkakuntalaisia eikä lapsillanikaan ole vielä kavereita.
Meillä ensimmäiset kolme viikkoa tehtävät tulivat koulun viestijärjestelmän kautta. Nyt on sitten ollut viime viikosta alkaen satunnaisesti etätunteja. Kyseenalaistan itseäni jatkuvasti, koska en pysy kärryillä lasten tehtävistä. En pysty sisäistämään kaikkea mikä lapsille tulee... koen, että kaikki on vain kaaosta... Omat opinnotkin kärsivät tässä tilanteessa. Juuri, kun lapset siirtyivät etäopetukseen, oli minulla kriittinen tilanne omissa opinnoissa; paljon etäluentoja, tehtävien palautuksia ja tenttejä. En oikeastaan siinä alkuvaiheessa tajunnut mitään mitä lapsilla oli, koska minulla oli niin vaativa ja aikaavievä tilanne. Olen pohtinut, että onko minulla joku aivo-ongelma. Koen vain epäonnistuvani... Koen, että minulla on nyt sellainen opetusvastuu, jota en pysty ottamaan. Mieheni on kyllä onneksi apuna.
Onko kukaan muu kokenut kaaosta? Yksinäisyyttä? Keskittymisongelmia?
Viihdyn kyllä kotona, mutta nyt on tuntunut yksinäiseltä ja ulkopuoliselta.
Ihan tosi paljon enemmän töitä meidän viitos-luokkalaisella.Joskus menee koko päivä aamupäivä meetteihin koneella ja iltapäivä läksyihin ym.kokeisiin luvut,esitelmät.kuviksen ja musiikin portfoliot.Huh,huh.Syömäänkin pitäisi ehtiä ja ulkoilemaan ja sitten vielä päivittää oppimispäiväkirjaa...ym...ym...ym.... NYT OPETTAJAT!!!! Järki käteen ja vähemmän siis VÄHEMMÄN läksyjä.Kyllä perheet ovat tarpeeksi kuormitettuja jo muutenkin....Haloo,aivot käteen.