Koulujen buffetlinjastot pois pysyvästi
Tämä on suunta myös muualla maailmassa, siellä ollaan siirtymässä buffetlinjastoista valmiiksi kasattuihin kerta annoksiin ja samalla luopumassa yhteisistä astioista. Viisaimmat vanhemmat siirtyivät lasten omiin eväisiin jo ennen koulujen sulkemista. Tätä voidaan pitää toisena vaihtoehtona jos buffettien sulkeminen ei miellytä. Valinta kuitenkin meidän jokaisen,mutta näin vältetään tehokkaasti taudin leviäminen ja tarttuminen vielä pitkälle tulevaisuudessa.
Kommentit (15)
Ja hävikkiruoan määrä sen kun kasvaa, koska tunnetusti monet nirsoilevat kouluruoan suhteen.
Minä näkisin että tulevaisuudessa tämän koronan jälkeen, linjastojen ja ruokaloiden tilalla kouluissa automaatteja joista lapset voivat omilla rahoillaan ostaa valmiita annoksia pikku hintaan jos mahdollisuutta ottaa/tuoda omia eväitä kouluun ei lapsella ole. Samalla koulun keittiön henkilökunta olisi tarpeetonta eli saataisiin kunnolla säästöjä kun siiryttäisiin automatisoituun itsepalveluun.
Minunkin mielestä voitaisiin palata käytäntöön, jossa keittäjä annostelee ruuan oppilaan toiveiden mukaan. Monet eivät pese käsiään buffetissa ja ottimet uivat välillä ruuan seassa. Näin kertoi ysiluokkalaiseni kouluruokailusta korona-aikaan, kun koulut olivat vielä auki.
Tiedoksi että jostain sitä rahaa on leikattava ja säästettävä kaikkialla kun tämä kriisi on ohi. Nyt on otettu tuhottamasti lainaa ja valtionvelka paisuu ennennäkemätöntä nopeutta. Ja tuskin vanhemmat kuitenkaan haluaa lapsilleen malsullista perusopetusta. Oppimateriaaleistakaan ei voida säästää sillä niistä on jo luovuttu aiempien säästökuurien aikana. Ennemmin vaikka kouluruokailun lopettaminen.
Vierailija kirjoitti:

Tämä olisi vaihtoehto, kunhan keittäjä oikeasti ymmärtää laittaa ruokaa lautaselle "vähän", jos oppilas pyytää, eikä ala saarnaamaan asiasta. Minä olen nimittäin joutunut ala-asteella kokemaan sen, että pakotetaan syömään ruokaa, mikä pyrkii koko ajan takaisin ylös. Tuolloin vieläpä opettaja itse annosteli 1-3 -luokkalaisille ruuat, joten annoskokoon ei voinut hirveästi vaikuttaa, mutta silti kaikki oli syötävä.
Sain tuosta sen verran pahat traumat, että en enää suurinta osaa kouluruuista pystynyt syömään, ja ärsytti yläasteella kun keittäjä kehotti aina ottamaan lisää, vaikka tod.näk. biojätteeseen olisi mennyt.
Ihan loistava idea muuttaa kouluruoka maksulliseksi. Loppuu se ruuan halveksiminen. Jos ei halua ostaa, voi ottaa mukaan omat eväät. Näin monessa maassa on.
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi että jostain sitä rahaa on leikattava ja säästettävä kaikkialla kun tämä kriisi on ohi. Nyt on otettu tuhottamasti lainaa ja valtionvelka paisuu ennennäkemätöntä nopeutta. Ja tuskin vanhemmat kuitenkaan haluaa lapsilleen malsullista perusopetusta. Oppimateriaaleistakaan ei voida säästää sillä niistä on jo luovuttu aiempien säästökuurien aikana. Ennemmin vaikka kouluruokailun lopettaminen.
Ja tulemma näkemään sen käänteen, miten on sossujen vika että lainaa on otettu... ja todellisuudessa rahat valui Kokoomuslaisten yrittäjien taskuun...
Hyvä idea. En yhtään tykännyt syödä siellä meluisassa ruokalassa, päivällä ei vielä nälkä, niin että olisi saanut sen annoksen kotiin ja syödä omassa rauhassa. Uskon että sellaiset jotka eivät käy normaalisti syömässä olisivat hakeneet sen mukaan ja syönyt kotona omassa rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan loistava idea muuttaa kouluruoka maksulliseksi. Loppuu se ruuan halveksiminen. Jos ei halua ostaa, voi ottaa mukaan omat eväät. Näin monessa maassa on.
Tää. Suomi on kouluruokailussa outo lintu. Muualla maailmassa tästä muinaisjäänteestä on jo luovuttu.

Muualla maailmassa ei olla tähän muinaisjäänteeseen edes päästy, vaikka mm. Jamie Oliver on kovasti kampanjoinut lämpimän kouluruoan puolesta.

Briteissä kommunistisesta kouluruokailusta luovuttiin 1960-luvulla ja Jenkeissä jo tätäkin aiemmin. Maksuttoman yhteisen kouluruuan piti olla Suomessakin väliaikaista ja käytössä ainoastaan sodan jälkeisen jälleenrakennuksen ajan.
Sinähän sen päätät. Eiku, ethän sä päätäkkään. Sua ei vielä ole valittu diktaattoriksi.