Lue keskustelun säännöt.
29v tyttöni asuu vielä kotona
11.04.2020 |
Tekee kyllä omat ruuat ja siivoaa mutta jotenkin vissiin jämähtänyt tänne. Töitä ei ole ja ammatti löytyy. Mitä tehdä että tyttöni pääsisi aloittamaan omaa elämää?
Kommentit (18)
Olisiko se jotenkin parempi että asuisi jossain pikku kotterossa yhteiskunnan elättämänä yksin työttömänä? Mikä on ongelma, jos tulette toimeen, siivoaa ja laittaa omat ruuat? Niin kauan kun käyttäytyy ja aktiivisesti hakee töitä tai opiskelee niin antaisin asua vaikka 40 vuotiaan kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siististi elävä 29 -vuotias tytär on monin verroin parempi kuin alkkis tai nisti, joka kiristää rahaa vanhemmiltaan.
Mikä se ammatti on ja miksei töitä löydy? Pitäisikö opiskella toinen ammatti jos ensimmäinen ei työllistä. Sanot tyttärelle, että nyt olisi aika tehdä muutos elämässä.
Mikä on naisvastike peräkammarin pojalle? Aidosta uteliaisuudesta ja tiedonhalusta kyselen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on naisvastike peräkammarin pojalle? Aidosta uteliaisuudesta ja tiedonhalusta kyselen.
Olisiko se *yllätys yllätys* peräkammarin tyttö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 55 ja minäkin asun kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveen täysi-ikäisen nuoren ihmisen (etenkin jo 3-kymppisen) tulisi haluta lähteä.
Jos haluaa, mutta on vaikeaa, on parempi juttu kuin se, että ei edes halua lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin omilleni vasta 3-kymppisenä, muttei minulla nyt kohta 10 vuoteen ole mitään erikoisempaa omaa elämää silti ollut. Ei auennut mitään kauheaa seikkailua tästä muutosta. Melkein sama, kun asuisi vielä kotona, paitsi että onhan se oma rauha ihan kiva. Vaikka sekin saattaa olla huonoksi, kun siihen olen ehkä liiaksikin tottunut. Joku voisi sanoa jopa erakoituneeksi. Kotona olisi sentään jonkinlaisissa sosiaalisissa suhteissa.
Voisin hakea hänet kohtuullista korvausta vastaan tietysti.
-silverfox-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttö vaikuttaa aviomatskulta. Itse lensin kotoa vasta 32-vuotiaana, ja nyt olen miljonääri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutin omilleni vasta 3-kymppisenä, muttei minulla nyt kohta 10 vuoteen ole mitään erikoisempaa omaa elämää silti ollut. Ei auennut mitään kauheaa seikkailua tästä muutosta. Melkein sama, kun asuisi vielä kotona, paitsi että onhan se oma rauha ihan kiva. Vaikka sekin saattaa olla huonoksi, kun siihen olen ehkä liiaksikin tottunut. Joku voisi sanoa jopa erakoituneeksi. Kotona olisi sentään jonkinlaisissa sosiaalisissa suhteissa.
Ehkä vanhemmat eivät enää halua 3-kymppisten lastensa asuvan kotona.
On tässä maailmassa terve merkki, että työtön oma lapsi voi asua vanhempiensa kanssa, jos siihen vain on mahdollisuus. Se on järkevää taloudellisesti ja se on rakkauden merkki, ei vaikeassa tilanteessa pitäisi ketään jättää yksin.
❤️
Mulla oli miehenä vähän samanlainen tilanne, asuin siis 28 vuotiaaksi asti kotona jolloin vanhemmat vihjaisi että olisiko aika ostaa oma kämppä.
Siinä sitten yhdessä katseltiin ilmoituksia ja ostin kaksion helsingistä.
Jostain syystä en vain saanut asiaa aikaiseksi itse vaikka ei yksin asumisen suhteen mitään ongelmia ollut.
Jos olisimme sellaisessa maassa jossa ei tuettaisi yksin asumista, tuo olisi vakio.
Aina noita sairaita ihmisiä ja perheitä on ollut, antaa olla.