Lapsi lähti kouluun. Miten muiden lapset?
En tiedä oliko järkevää, hän halusi välttämättä mennä. Tosin eiköhän tuo koulu ole kohta karanteenissa, pääkaupunkiseudulla kun ollaan. Luokan wa-ryhmässä suurin osa oli laittanut ettei tule kouluun.
Kommentit (75)
Kouluun ja lukioon menivät. Toisessa on tuhat oppilasta, toisessa n 150.
Tottakai lähti kouluun. Kuopiossa asutaan.
Kouluun lähti. Paikkakunnalla ei ole vielä tautia.
Alakouluun lähti kumpikin Espoossa.
Kirjoituksiin lähti. Onneksi on ohi perjantaina sekin. Puolison koulussa järjestetään tänä päivänä jokin infotilaisuus, siihen asti pysytään jännityksessä vieläkö jatkuu vai meneekö tauolle opinnot. Itse oon kotona. Kotivara hankittu ja kaikki järjestetty niin, että voidaan hamaan kesään asti pysyä vaan kotipihassa jahka pakolliset opinnot pojalla ja puolisolla ohi/tauolla.
Turussa asutaan ja kouluun lähtivät. Naapurikuntalaisen työkaverin lapset olivat jääneet kotiin, koska heille oli tullut viesti, että saa jäädä kotiin.
Kouluun todellakin. Ollaan kaikki perusterveitä joten ei mitään syytä jäädä kotiin.
Lähti kouluun ja luokkakaverit kahdelta eri luokalta kertoivat kuinka suurin osa oppilaista oli kotona. Toisella luokalla on kuulema vain 8 oppilasta koulussa.
Lähti ja laittoi viestin että lapsia paljon paikalla mutta opeja paljon pois. Siellä sitten hallitusti opiskelevat ja ruokailevat todennäköisesti kolme kertaa normia isommissa ryhmissä. Huomenna ei mene enää.
Kouluun meni alakoululainen Espoossa.
Ollaan molemmat vanhemmat etätöissä, kaikki harrastukset peruttu, ei käydä missään paitsi pakollinen kauppakäynti aina välillä. Joten jos lapsi nyt koronan saa koulusta, niin me ei olla sitä levittämässä työpaikoille eikä kuntosaleille tms. Ainoastaan on pakko jossain vaiheessa mennä kauppaan tai voihan käyttää kauppakassipalvelua sitten.
Asun oppilaitoskeskittymän lähellä; esim. yliopisto jne. Olisinko neljä ihmistä nähnyt tänään liikkuvan ohitse tältä suunnalta. Normaalisti liikkuu kymmeniä/satoja päivässä.
Kotona, mutta päätin, että ulkona pihalla pitää olla iso osa "koulupäivästä" kelistä riippumatta, koska muuten kaikki tulee hulluksi. No, sattui heti märkä päivä ja äsken sitten väännettiin kuravaatteiden pukemisesta sinne pihalle lähtiessä. Mutta kai tämä tästä.
No ei todellakaan mennyt kouluun. Järjetöntä laittaa kouluun tässä tilanteessa. Hallitus tulee tajuamaan tämän saman, mutta liian myöhään. Siinä vaiheessa te nössöt vanhemmat olette altistaneet lapsenne, ja levittäneet jo tautia pidemmälle. Ennustan että perjantaihin mennessä koulut suljetaan. Silloin tajuatte kuinka tyhmää oli pakottaa lapsi alkuviikosta kouluun. Ajat tulee joka tapauksessa muuttumaan radikaalisti.
Meillä lapset pysyvät kotona. Viime viikonkin olivat kotona.
Viikko 10 oli lomaviikko enkä sen jälkeen ole uskaltanut päästää kouluun koska matkoilta tulijat ovat tuoneet koronaa runsaasti Suomeen ja muualla Suomessa on kouluissa ilmennyt koronaa 1-2 viikkoa loman jälkeen.
Jotkut ovat pitäneet toimintaani ylimitoitettuna, sillä "eihän meidän kunnassa ole yhdessäkään koulussa ollut koronaa".
Tänään aamulla tuli kuitenkin tieto, että lähikoulussamme on ainakin yksi koronatartunta.
Nyt olen tyytyväinen päätöksestäni pitää lapset kotona.
Tietenkin lapset on koulussa ja päiväkodissa. Ei ole toistaiseksi mitään järkevää syytä jäädä kotiin.
Meilläkin lähti kouluun. T. Ammattivalittaja