Halla-aho on nyt samassa tilanteessa nuorten etnonationalistien kanssa kuin Soini oli halla-aholaisten kanssa
Perussuomalaiset on nyt keskellä näyttävää keplottelua. Puolueen johto käyttää tutkijan termein kaksoispuhetta. Kaksoispuheen voi ymmärtää siten, että poliitikko vaihtaa nuottia yleisönsä perusteella. Kaksoispuhetta on myös se, että samaan aikaan irtisanoudutaan jostakin toiminnasta, jota kuitenkin pidetään myös yllä.
Ei siis ihme, että nuorisojärjestön niin sanotuista etnonationalisteista moni kysyi Tampereella, onko heille eri säännöt kuin perussuomalaisille noin muutoin. Yksi kysyjistä oli nuorisojärjestön suurimman kohun fasistilausunnollaan aiheuttanut Toni Jalonen.
Kommentit (27)
Perzuliinit splittaa taas. No mikäs siinä siinä. Allah-Ahosta pääministeri, ei tule toteutumaan, hahaha, aina joku nurkka vuotaa.
Entä jos persunuoret löytävät yhteisen sävelen jniinistön, terhon, soinin ym. kanssa? Mitenhän mestarin servauksille kävisi silloin!
Muistuttaa kovasti 70-luvun tilannetta enemmistökommunistien ja vähemmistökommunistien suhteen.
Kaksi eri puoluetta selkiyttäisi tilannetta.
Soinin sinisissä oli yhtälailla Halla-aholaisia (Terho, Elo...) ja Halla-ahon joukoissa Soinin SMP:laisia (Elomaa, Ruohonen-Lerner...). Kyseessä oli seteliselkärankaisuus ja katkeruus puolueväen "väärin" äänestämisestä, kun hallituksen kriitikot laitettiin puolueen johtoon. Syntyi kokoomuksen sininen apupyörä. Ideologista jakoa ei ollut.
Onpahan taas älynväläys. :D Tyhmiähän nuo perusnuoret ovat jos meinaavat että saavat tuollaisella kiukuttelulla jotain muuta kuin hallaa yhteisille asioilleen. Siinä käy lopulta vain niin, että persunuoret kokevat Sinisten kohtalon ja persujen kannatus tippuu ehkä vähän, mutta siltikin turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos persunuoret löytävät yhteisen sävelen jniinistön, terhon, soinin ym. kanssa? Mitenhän mestarin servauksille kävisi silloin!
Siinäpä sitten hautaisivat itsensä niin syvälle sontaan ettei mikään määrä lapiomiehiä enää auttaisi sieltä nousemaan takaisin.
Perussuomalaisten kannatus putoaa. Saa juhlia!
#Silakoita taas plussailemassa :DDD
PS pysyy koossa aina kolme vuotta kerrallaan. Seuraavaksi ps lähtee ja mustansiniset jää.
Vierailija kirjoitti:
#Silakoita taas plussailemassa :DDD
Voi sinua kulta pieni. Oletko ilminatsi vai piilosellainen.
Samanlainen tilanne paitsi mm. että mestarilla lienee muitakin suunnitelmia kuin ministerinsalkku
PS:n kansanedustajissakin on ainakin kolme etnonationalistia nopeasti laskettuna. Ja Halla-ahoa en laskenut tähän porukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
#Silakoita taas plussailemassa :DDD
Voi sinua kulta pieni. Oletko ilminatsi vai piilosellainen.
Lakkaatko himoitsemasta minua jos sanon etten lukeudu kumpaankaan kastiin?
Soini kutsui Halla-Ahon, Toni Halmeen, etc. Perussuomalaisiin ja pääsi nauttimaan vallasta näiden suurilla äänimäärillä. Etnonationalistit/fasistit liittyivät perussuomalaisiin nuoriin ilman Halla-Ahon kutsua/lupaa kusemaan puolueen muroihin.
Vierailija kirjoitti:
Samanlainen tilanne paitsi mm. että mestarilla lienee muitakin suunnitelmia kuin ministerinsalkku
Aina pääsee takaisin tarjoilijaksi 👍🏻
Vierailija kirjoitti:
turha koittaa, mestari voittaa
Tarjoilijamestari?
😂 Mä ennustin tämän 2,5 vuotta sitten. Oli tuon lauman keulakuvana kuka tahansa, moukkaväki syö hänet ennen pitkää. Itse itsensä tuhoava tollouskone, jossa ei ole minkäänlaista sisäistä koheesiota.
Tämä on ilon päivä 😊
Fiksuimmat perussuomalaiset on jo kerännyt hyvät rahat ja valtaa. Eikä haittaa vaikka puolueen kannatus katoaisikin.
Kääntyyköhän takkikin siihen tahtiin, että hihat tippuu ja jäljelle jää vain prosenttijengin liivi?