Hiihtokilpailut lopetettiin: lapsille ei saa tuottaa pettymystä

Kilpailut on sikäli epäreiluja jos sitä varten ei opeteta ja treenata. Eikä nykyään ole luntakaan.

Meillä oli lapsen koulussa perhepäivä ja tietovisa. Oma perheeni voitti tämän, mutta lapseni ei saanut tuulettaa, koska muille tuli paha mieli. :D

Kuopuksen päiväkodissa ei saa enää jättää kutsukortteja naulakkoon, koska siitäkin voi tulla paha mieli.

Kyllä se paha mieli vielä näidenkin mammojen lapsille tulee, viimeistään sitten kun pitäisi osata seistä omilla jaloillaan, saada opiskelupaikka tai työpaikka, eikä äiti voikaan enää auttaa.

Oliko siihen kilpailuun pakko kaikkien osallistua?

Hiihtokilpailut olivat kyllä ihan kamalia ala-asteella. Inhosin niitä syvästi, vaikka osasinkin hiihtää ihan hyvin. Toinen kamaluus oli laulukoe, vaikka osaan laulaakin nuotilleen. En tiedä, onko noita edes enää. Lapsille on kyllä muitakin hiihtokisoja olemassa, jos ihan lajia haluaa harrastaa, ja siksi kilpailla.

Tulee mieleen omat alakouluajat ja se, että kaverini piti useamman päivän minulle mykkäkoulua kun sijoituin hiihtokisassa kaksi sijaa ylemmäs kuin hän.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se paha mieli vielä näidenkin mammojen lapsille tulee, viimeistään sitten kun pitäisi osata seistä omilla jaloillaan, saada opiskelupaikka tai työpaikka, eikä äiti voikaan enää auttaa.

Helikopteri vanhemmat hoitaa työpaikan, maksaa preppauskurssit ja maksaa vaikka muutkin juoksevat kulut

Eikö kylätapahtumassa voi olla muuta kuin kilpailu? Rekiajelua, pulkkämäki, makkaranpaistoa, lumiukkojen tekemistä, poniratsastusta. Miks just hiihtokilpailu?? Johon kaikkien pakko osallistua?

Mun mies just huudahti, että Hippohiihdot on peruttu. Kyllä mä vähän hämmästyin miehen huudahdusta, kun meidän lapset on jo aikuisia, eikä luntakaan ole koko kylässä. Että joo, kaikesta voi mielensä pahottaa.

Missä vaiheessa nämä Purjo-Terhikit oppii käsittelemään pettymyksentunteen? Eikö se olisi parempi opetella lapsena, ei tuu sitten niin rankkana ongelmana työelämään siirtyessä?

Vierailija kirjoitti:

Eikö kylätapahtumassa voi olla muuta kuin kilpailu? Rekiajelua, pulkkämäki, makkaranpaistoa, lumiukkojen tekemistä, poniratsastusta. Miks just hiihtokilpailu?? Johon kaikkien pakko osallistua?

Jos olisit lukenut kolumnin, tietäisit, että tapahtumassa oli muutakin ajanvietettä kuin tuo vapaaehtoinen hiihtokilpailu, jonka kaikki osallistujat palkittiin karkkipussilla.

Vihasin lapsena koulun hiihtokilpailuja. Ja liikuntatunteja yleisesti, kun aina piti kilpailla. Ala-asteen koululiikunta pilasi kyllä kaiken ilon liikkumisesta, murtomaasuksiakaan en ole kuudennen luokan jälkeen jalkaani laittanut. Kohta kolmeenkymmeneen vuoteen siis.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kylätapahtumassa voi olla muuta kuin kilpailu? Rekiajelua, pulkkämäki, makkaranpaistoa, lumiukkojen tekemistä, poniratsastusta. Miks just hiihtokilpailu?? Johon kaikkien pakko osallistua?

Kannattais joskus lukea ne linkit, eikä vain tehdä itsestään narria kaikkien edessä.

Minkä helv*tin takia lapset joutuvat kilpailemaan lajissa, jota harva edes säännöllisesti harrastaa, varusteet ovat vähän sitä sun tätä eikä taitoja ole nimeksikään. Kilpailisitko itse?

Mukava hiihtopäivä johon kuuluu mehua ja nuotiomakkaraa vois toimia paremmin. Ulkoilu, yhdessäolo, liikunnan ilo.

Hiihtokilpailussa ei ole mitään kasvatuksellista perustetta. Pettymyksiä lapsi pääsee kyllä harjoittelemaan kaupan karkkihyllyllä ja kotona kun pelataan UNOa.

Meidän kylällä oli lapsuudessani hiihtokilpailut. Kaikki sai palkinnot. On tosi hienoja muistoja niistä kisoista, niitä aina innolla odotettiin. Kaikilla oli mukavaa. Koulun hiihtokisoissa ei sitten palkittu kuin kolme parasta. Ne ei olleet lähellekään yhtä hauskoja tapahtumia.

Kyllä ne lapset saa ja joutuu pettymyksiä sietämään ja kokemaan. Ei niitä tarvi joka nurkalla olla tarjolla ja jokaikisen vastaantulijan tarjoilemina. Joskus on hyvä olla myös niitä koko kylän hyvänmielen tapahtumia, joissa kaikki saa palkinnon ja joissa kaikilla on mukavaa. Lapsi oppii niistäkin jotain, ihan yhtä tärkeää kuin niistä pettymyksistä. Jotenkin vaan tuntuu, ettei toiset nykyään edes tajua tätä, heille siitä pettymysten tarjoilusta on ilmeisesti tullut elämää suurempaa. Lapsi menee heti pilalle, jos saa jotain ilman suurta pettymystä.

Ihmeellistä jos vapaa-ajalla, vapaaehtoinen hiihtokilpailu kielletään? Ymmärrän, että kouluissa on pakko osallistua liikuntatuntien ohjelmaan ja kilpailut ei todellakaan ole kaikkien juttu, semmoiset voidaan lopettaa tai tehdä vapaaehtoisiksi. Pitäisikö munkkien, pullien ja makkaroiden myyntiin kieltää, jollekin allergikolle voi tulla paha mieli.

Naurettavaa jos kerran vapaaehtoinen 😂

Kaikille pakolliset hiihtokilpailut nyy saiskin kieltää. Ai hitsi sitä nöyryytystä kun oli aina viimeinen. Vihasinkin sitten liikuntaa lähes aikuisiälle asti.

Vierailija kirjoitti:

Meidän kyl67

ällä oli lapsuudessani hiihtokilpailut. Kaikki sai palkinnot. On tosi hienoja muistoja niistä kisoista, niitä aina innolla odotettiin. Kaikilla oli mukavaa. Koulun hiihtokisoissa ei sitten palkittu kuin kolme parasta. Ne ei olleet lähellekään yhtä hauskoja tapahtumia.

Kyllä ne lapset saa ja joutuu pettymyksiä sietämään ja kokemaan. Ei niitä tarvi joka nurkalla olla tarjolla ja jokaikisen vastaantulijan tarjoilemina. Joskus on hyvä olla myös niitä koko kylän hyvänmielen tapahtumia, joissa kaikki saa palkinnon ja joissa kaikilla on mukavaa. Lapsi oppii niistäkin jotain, ihan yhtä tärkeää kuin niistä pettymyksistä. Jotenkin vaan tuntuu, ettei toiset nykyään edes tajua tätä, heille siitä pettymysten tarjoilusta on ilmeisesti tullut elämää suurempaa. Lapsi menee heti pilalle, jos saa jotain ilman suurta pettymystä.

Jaa-a. Kyllä mulla yksi eniten mieleen jääneistä lapsuuden muistoista on se kun kieltäydyin hippohiihdoista vaikka kaksi vuotta nuorempi sisarus meni ja hiihti. Se vanhempien pettymys ja nolostelu jäi aika vahvasti mieleen kun koko muu ikäluokka pinkoo ladulla. En tosiaankaan usko että musta tuli parempi ihminen tuon takia. En sano että hippohiihdot pitäisi kieltää, mutta ei ne kyllä mitään iloa ja onnea ja hattaroita ole kaikille.

Harmittaahan se kun on epäonnistunut lapsen kasvatuksessa ja lapsesta tuli sellainen pikku läskipallero joka ei pääse edes viittä metriä suksilla.