Synnytys, mistä tietää koska lähteä sairaalaan?
Mistä tietää koska sairaalaan pitää lähteä? Matkaa n.150km, aikaa matkaan menee n.2 tuntia.
Kommentit (11)
Paha sanoa, kun synnytys voi olla ohi minuuteissa tai vuorokausissa. Edes vesien meno ei takaa synnytyksen käynnistyvän. Ihan ekoista supistuksista en lähtisi enkä suuna päänä vesien menostakaan. Kannattaa soitella sairaalaan tilanteen ollessa päällä. Opastavat myös aikatauluttamisessa. Välimatka hankaloittaa tilannetta, mutta kotona on kivempi olla alkusynnytys kuin sairaalassa eikä edestakaisin ole kiva ajella, jos onkin väärä hälytys.
Sehän se onki, et ku ei sitä aina oikein tiedä.
Mulle sanottiin esikoisen aikaan, et lähteä sitte ku ei enää pärjää kotona ts. kipu käy sietämättömäksi. Silloin tosin oli lähempänä synnytyssairaala, johon ajoi puoleen tuntiin.
Nyt sairaala on lakkautettu, ja minullaki tulee synnärille matkaa tuo liki 150 km.
Ensisynnyttäjillä harvoin tulee niin kiire, vaikka kotona odottelisi pitempäänkin.
Mulla edellinen synnytys oli alle 3h, joten nyt on sairaalalle lähdettävä heti pienimmästäkin merkistä. Kuukausi laskettuun aikaan, eli jänniä viikkoja täälläkin eletään.
Tiesittekö että ennenvanhaan liian aikainen synnytys yritettiin estää lääkkeillä vaikka vesi oli jo mennyt ja supistukset päällä. Mieslääkäreiden näkemyksiä kivun lisäämisestä.
10 minuutin välein kun alkaa tulla supistuksia, niin ei kannattaisi enää viivytellä kotona.
Uskoisi että nämä asiat on käyty läpi kanssasi neuvolassa.
Kun sieltä tulee pieni käsi ja siinä on keskisormi pystyssä.
Mulla kun alkoi viikko ennen laskettua kotona supistukset ja soitin synnärille että mitä nyt tehdään, niin sanoivat vaan että pysy kotona.
Onhan se kivempi kotona odotella että pää tulee näkyviin, ja sitten voi mennä.
Pahoittelen tapahtunutta naapureille.
Siis ihan oikeastiko et ole selvittänyt tätä asiaa esim neuvolassa, vaan kyselet av palstalla??
Mulle sanottiin että vesien menosta on yleensä vielä paljon aikaa mutta itsellä ainakin alkoi säännölliset, 5min välein tulevat supistukset ehkä vartti vesienmenon jälkeen. Ja oli niin kivuliaat heti että hyväkun pääsin kävelemään. Synnytin kuitenkin vasta n. 8 tunnin päästä. Eli lähtisin kuitenkin ehkä heti kun vedet menee. Myös se lapsiveden väri muuten vaikuttaa siihen, tarviiko heti lähteä. Jos siinä on esim verta tai se on ruskeaa tai vihreää niin silloin pitää lähteä heti mutta jos kirkasta voi odotella vielä kotona. Näin mulle sanottiin.
Oma näkemykseni ja kokemukseni (minulla 2,5v ja 1v lapset) on se, että "lähde kun et pärjää enää kotona", eli kun kipu on aivan sietämätöntä (tähän synnärillä aina ohjeistetaan, eli tule vasta kun tuntuu, että tyyliin kuolet ihan just) ei ole hyvä eikä selkeä ohje. Kivun yltyminen ei välttämättä etene tasaisesti ja ennakoitavasti, vaan harppauksittain, näin ainakin minulla. Eli kun kipu on aivan sietämätöntä, saatat seuraavaksi alkaa pyörtyillä, jolloin autoon siirtyminen on hankalaa (olosta puhumattakaan). Lähde ENNEN kuin kipu on aivan sietämätöntä. Silloin kun pystyt vielä kommunikoimaan puolisosi kanssa. Viimeinen hetki (yritän nyt antaa konkreettisia ja havainnollisia neuvoja) lähteä (jos sairaala on suht lähellä) on se, kun olet jo ollut lämpimässä suihkussa jumppapallon päällä istumassa, ja alkaa tulla olo, että et ehkä halua/kestä olla siinä enää. Sitten taistelet vaatteet päälle ja autoon.
Hetihän se pitää lähteä kun vedet menee, tai tarvittaessa voi soittaa ambulanssin. Tuttava lähti ambulanssilla heti kun vedet meni, matkaa n. 130km.