Mitä jos mikään apu ei auta masennukseen ja ahdistukseen?

Haluaisin todella kovasti kuolla, mutta ainoa asia mikä estää on, etten voisi tehdä sitä omille lapsilleni. En vaan voi pistää heitä kärsimään niin kohtuuttoman paljon. Onko mun pakko elää tässä vankilassa vielä kymmeniä vuosia, kun päiväkin tuntuu tuskalta. Autan työkseni muita ja siellä on ainoa paikka missä hyvä olla, kun unohtaa itsensä ja saa auttaa.

Onko itsemurha aina äärimmäisen itsekäs teko? Mitä jos ei vaan jaksa ja haluaa pois? Onko pakko elää syvässä masennuksessa ja ahdistuksessa? Kukaan ei arvasin töissä, olen pirteä ja avulias - oikeasti aivan hajalla.

Käyn juttelemassa kyllä, terapiaa, masennuslääkkeitä, unilääkkeitä ja rauhoittavia on. Olen yrittänyt kovasti pitää huolen siitä että syön, nukun ja liikun tarpeeksi. En kestä väsymystä yhtään, mutta kaikkeen tällaiseen olen tarttunut, ottanut avun vastaan, ollut osastolla ja tehnyt ihan kaikkeni, että paranisin.

Mitä ihmeen taikatemppuja te olette tehneet, jotka olette parantuneet? Kaikki neuvot otetaan vastaan, olen valmis kokeilemaan ihan mitä tahansa. Miten te jaksoitte eteenpäin?? Jos mulla ei olisi lapsia, kävelisin saman tien metsään hirttoköyden kanssa ja soittaisin hätäkeskukseen sekunteja ennen tekoa, niin sivulliset esim jotkut lapset ei löytäisi...