Täytin 20 min sitten 40 eikä mikään ole muuttunut. En herännyt eri ihmisenä, vaikka nuorempana niin luuli käyvän. Jotenkin höntti olo että tässäkö se nyt on, tätäkö pelkäsin?

Kyllä omat nelikymppiset olivat kurja kokemus. Mies oli lähtenyt aamulla töihin eikä edes lahjaa ostanut, opiskelun takia pois muuttaneelta pojalta ei tullut  edes onnittelutekstaria, naamassa oli tyynyt jäljet joita edes puuterilla ei  saanut piiloon ja  leipää haukatessa lohkesi etuhammas! Istuin sitten tyynynkuvat poskissa hammaslääkärinpäivystyksessä ja kuulin että ei voi tehdä mitään, pitää poistaa koko hammas.

Äiti tuli käymään, toi ruusukimpun ja valitteli sitten polviaan ja verenpainettaan koko vierailun ajan.  Katsoin äitiä ja mietin että ollaan elämämme talvessa jo molemmat.

Kolmen vuoden päästä täytän 50, en tiedä miten sen kestän! Olisinpa taas 20.  Tai 16. 

Itse lähinnä mietin, että olenko kuuskymppisenäkin yhä sama kuin nyt nelikymppisenä, jona olen myös sama kuin parikymppisenä.

Tapahtumille ei kannata antaa liikaa painoarvoa, koska elämä palautuu uomiinsa niiden jälkeen. Menen pian naimisiin ja vaikka odotan innolla häitä, tiedän, että elämä on aika samaa niiden jälkeenkin.