Muutin kantakaupungista Itä-Helsinkiin puolipakolla
.. koska asumiskustannukset nousivat liian korkeiksi pieneen palkkaani nähden. Olin asunut kantakaupungissa vajaan kymmenen vuotta, minkä aikana vuokrat nousivat aivan järkyttävän paljon. Joten itku silmässä hyvästelin kantakaupungin ja muutin Roihuvuoreen, koska täältä sai kämpän huokeammalla.
Mutta sitten tapahtui kummia. Huomasin viihtyväni. Porukka täällä on jotenkin rennompaa, samaten yleinen meininki. Tietysti joukkoon mahtuu kaikenlaista sankaria, mutta pääasiassa porukka on sellaista normaalia, työssäkäyvää ja perusjärkevää porukkaa. Yhteisöllisyyttä löytyy, mutta sekin sillä tavalla "maalaisjärkevästi", eikä mitenkään teennäisesti tai numeroa tekemällä.
Mutta joo. Ei tämä ole mikään idän puolustuspuhe ja tokihan ajoittain kaipaan kantakaupungin menoa, mutta silti täytyy todeta että olin ehkä vähän ennakkoluuloinen aikaisemmin. Enkä ihan vähääkään. Muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (18)
Onko Roihuvuoresta helppoa liikkua keskustaan? Ja kuinka hyvin palveluita kuten ruokakauppoja, kahvioilta jne. löytyy? Ulkoilumahdollisuudet kiinnostaa myös.
Uskon, että Helsingin muuttoliike suuntautuu seuraavaksi itään ja Roihuvuori on mahdollisesti nousevia alueita. Menee harkintaan.
Muutin Torkkelinmäeltä Viikkiin.
Ostin kodin Torkkelinmäen kauniista rakennuksesta, mutta muuttaessani unohdin Hakaniemen ja Sörnäisen alkoholistit ja narkkarit. En viihtynyt alueella.
Viihdyn Viikissa, jossa on vihreää, vehreää ja arboretum lähellä.
Kalliosta Puotilaan, paras siirto ikinä. Mietin kans ensin Roihikaa, mutta en halunnut sitä bussimatkaa metrolle. Ennakkoluuloiset on hyvästä, me muut saadaan asua parhailla alueilla sopuhintaan.
Olen asunut idässä 80-luvulta lähtien.
Idässä asuu stadilaiset. Junantuomat haluaa kaikki asua keskustassa, ikävä kyllä.
Roihis nyt on vanha ja vakiintunut lähiö jossa ei kauheesti oo sosiaalisia ongelmia eikä ilmassa tiettyä värinää. Muutos keskustasta on tietenkin iso mutta huonomminkin vois olla.
Isona miikkana autolla liikkumisen pakollisuus ja ruuhkat, muuten ihan jees.
Vierailija kirjoitti:
Idässä asuu stadilaiset. Junantuomat haluaa kaikki asua keskustassa, ikävä kyllä.
Ei pidä sitten mitenkäänpäin paikkaansa 😆
Vierailija kirjoitti:
Roihis nyt on vanha ja vakiintunut lähiö jossa ei kauheesti oo sosiaalisia ongelmia eikä ilmassa tiettyä värinää. Muutos keskustasta on tietenkin iso mutta huonomminkin vois olla.
Isona miikkana autolla liikkumisen pakollisuus ja ruuhkat, muuten ihan jees.
Missä Roihuvuoressa on ruuhkaa?
Kysyy marjaniemeläinen
Vierailija kirjoitti:
Onko Roihuvuoresta helppoa liikkua keskustaan? Ja kuinka hyvin palveluita kuten ruokakauppoja, kahvioilta jne. löytyy? Ulkoilumahdollisuudet kiinnostaa myös.
Uskon, että Helsingin muuttoliike suuntautuu seuraavaksi itään ja Roihuvuori on mahdollisesti nousevia alueita. Menee harkintaan.
Bussit 80 ja 82 kulkee Herttoniemeen ja Itäkeskukseen 10 min välein.
Roihuvuori on tulevaa julkisivu ja putkiremontti aluetta. Kuten Länsi-Herttoniemi ja Puotilakin.

Varmaan K-Marketin edessä illalla 😃

Kyllä noilla alueilla alkaa isot rempat olla jo tehtyinä.
Olen asunut (Länsi-)Hertsikassa lapsuuteni/nuoruuteni, ja (Etu-)Töölö(ö)ssä parikymppisenä. Molemmilla on puolensa. En ole vuosiin asunut Suomessa, mutta jos muuttaisin Stadiin niin etupäässä etsisin keskustan ulkopuolelta mutta kantakaupungin alueelta tai läheltä, esim. Kulis, Munkka, Ogeli, ym.
Roihuvuori ja Maunula on alueita, joista nyt kannattaa ostaa asunnot. Hinnat tulevat nousemaan, koska alueiden profiili paranee koko ajan.
Helsingin keskusta ja koko Helsinki on yliarvostettuja. Muutin Turkuun ja olen ollut paljon tyytyväisempi.
Vierailija kirjoitti:
Helsingin keskusta ja koko Helsinki on yliarvostettuja. Muutin Turkuun ja olen ollut paljon tyytyväisempi.
Eig turkkulaise o vähä tylyi?
En tiedä itkeäkö vai nauraako, jos 950€ 52,5 neliön kaksiosta todella on edullinen. Uskonkin, että se on Helsinkin mittapuulla, mutta täällä samankokoinen on noin 550€.
Olen asunut Roihuvuoressa, siinä lähellä merta. Olen luonnonystävä, se oli minusta ihanaa seutua kävelylenkeille. Satakielet lauloivat pensaikossa, paljon muita lintuja, puita ja upea meri. Siitä ajasta on kyllä jo 30v, mutta hyvät muistot ovat säilyneet.