Lue keskustelun säännöt.
Itken töissä salaa
27.01.2020 |
Mitä sanoisit jos näkisit että työkaveri itkee vessassa tauon aikana.
Olen väsynyt elämääni. Työssä itsessä ei ole vikaa. Minulla on vaan niin paljon ongelmia elämässä että koen olevani vankina omassa elämässäni. Kukaan lähipiirissä ei ymmärrä, olen tosi yksin. En oikeastaan halua tännekään avautua kun en jaksa. Mutta tämä töissä itkeminen alkaa olla jo peruspäivä mulle ja joskus mietin miksi teen itselleni näin. Mutta minulla on ahdistusta josta haluan eroon ja haluan tuntea itseni normaaliksi ja pärjääväksi, en halua jäädä sairaslomalle koska olen mielenterveyden ongelmien takia ollut aina vain osatöissä, ja nimen omaan haluaisin tähdätä tavallisuuteen enkä tähän sairastamiseen. Mikään ei ole vialla, kaikki on ihan hyvin elämässäni ja olen ihan tyytyväinen. Mutta silti itken turhautumista ja itseinhoa, miksei tämä mene ohi. Onneksi pystyn tehdä työpäivät loppuun, katuisin kauheasti jos lähtisin nyt kotiin vaikka itkeskelenkin täällä varastossa ääneen kuin lapsi. ONKO MUITA JOTKA ON SAMASSA TILANTEESSA? Mitä mun pitää tehdä. Terapiassa käyn jo.
jos joku haluaa vittuilla niin ihan vapaasti. Olen aika turtunut tilanteeseeni.
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap.
Onpa kurja, että vointisi on noin huono. Itkukin voi olla merkki siitä, että nyt elämä on ylivoimaisen vaikeaa sinulle. Tällaiset merkit kannattaa ottaa vakavasti. Mainitset käyväsi terapiassa. Olet varmasti siellä käsitellyt asiaa, mutta sen lisäksi voisi olla tarpeellista varata aika työterveyslääkärille nyt tilanteesi ja vointisi perusteella. Voisitte yhdessä miettiä, onko töissä käyminen tällä hetkellä hyväksi sinun terveydellesi, mitä muutoksia työpaikalla mahdollisesti voitaisiin tehdä jne. Kerrot, että haluaisit tuntea olosi pärjääväksi mutta toisessa kohtaa kirjoitat, ettet jaksa. Minulle tulee mieleen, että vaadit itseltäsi ehkä mahdottomia. Ei voi jaksaa, jos ei jaksa. Nyt on tärkeä miettiä, mistä niitä jaksamisen voimavaroja löytyisi, hippunen kerrallaan. Se, että nyt on tuollainen vaihe, ei automaattisesti tarkoita, että tilanne on vielä vuodenkin päästä tai tulevaisuudessa samanlainen. Mutta muutokset eivät tule itsestään, sinun pitää myös pyrkiä muuttamaan jotain elämässäsi. Työterveyden kanssa eri vaihtoehtoja voi punnita.
Kiitos vastauksista. Ihana vastaanotto tälle avautumiselleni. Lähipiirissä en saa oikein sympatiaa, kaikilla on mennyt jotenkin hermot muhun kun en vaan parane tästä. Ei reagoida enää vaikka kerron et olen itkuinen ja voin pahoin. Ymmärrän kyllä heitäkin mutta olen tosi yksinäinen.
Mulla on kauhea kynnys mennä enää lääkäriin kun mulla on mennyt niin hyvin viime vuosina. Haluaisin päästä eroon jo diagnooseista ja muista. Pelkään että kaikki tälläinen vaikuttaa tulevaisuudessa kaikkeen ikävästi.
Olen vähän sitä mieltä että mikään ei auta enää. Olen ollut sairaslomalla mutta aina on päädytty tähän että teen helppoa työtä kevyellä aikataululla. En halua sairaslomalle! Haluan tienata rahaa ja mennä eteenpäin.
Onko muilla samanlaisia tilanteita?
On muitakin, mutta en osaa auttaa. Mulle olisi toimiva apu, mutten sitä saa. Pakko sinnitellä sillä, mitä on.
Auttaako sulla liikunta yhtään? Itsellä purkaa paineita kun lähden juoksemaan päivittäin. Siellä saa rääkyä ilman vaaraa siitä, että joku sanoisi jotakin. Kun se on rutiini, pää on edes vähän selkeämpi. Ihan lyhytkin lenkki vaikka, jos voimat on loppu.
Mitä teet ennen töiden alkua? Voisiko sinne lisätä mitään hemmottelua, jota et tekisi muulloin kuin ennen töitä? Tai muuten jotakin sellaista, mikä auttaisi edes vähän?
Vierailija kirjoitti:
On muitakin, mutta en osaa auttaa. Mulle olisi toimiva apu, mutten sitä saa. Pakko sinnitellä sillä, mitä on.
Auttaako sulla liikunta yhtään? Itsellä purkaa paineita kun lähden juoksemaan päivittäin. Siellä saa rääkyä ilman vaaraa siitä, että joku sanoisi jotakin. Kun se on rutiini, pää on edes vähän selkeämpi. Ihan lyhytkin lenkki vaikka, jos voimat on loppu.
Mitä teet ennen töiden alkua? Voisiko sinne lisätä mitään hemmottelua, jota et tekisi muulloin kuin ennen töitä? Tai muuten jotakin sellaista, mikä auttaisi edes vähän?
Mitä on se apu jota et saa? On tietysti kivaa kuulla etten ole ainoa. Mietinkin usein että varmaan ihmisillä saattaa olla ongelmia jotka eivät vain näy. Olisi tavallaan hyvä kuulla ettei muillakaan aina ole kaikki niin hyvin.
Liikuntaa harrastan omaehtoisesti pari kertaa viikossa. Kyllä se auttaa oloon jonkun verran. Mutta eihän se ratkaise ongelmia.
Aamut on aika kiireisiä lemmikkien takia ym. Mutta olen yrittänyt opetella olemaan armollinen itselleni ja ostan herkkuja ja muuta arjen piristykseksi.
On sen verran hyvä työporukka onneksi, että meillä kysytään mikä on hätänä. Harvemmin tosin kyllä törmää itkeskelyyn, mutta sen vuoksi ehkä juuri kysytäänkin, kun silloin on todennäköisesti oikeasti jotain hullusti.