Se ikuinen miniä-anoppi-suhde

Jos sinulla on/olisi anoppi, joka kylässä käydessään juttelee vain pojalleen, kyselee tältä kuulumiset, appiukko istuu vaan vieressä ja vähän ottaa osaa keskusteluun, mutta sinä vain istut siinä eikä sinulta kysytä edes mitä kuuluu, kokisitko sinä, että heidän lähtiessäsi sinun ei tarvitsisi enää jatkaa teennäistä "hyvästelyhalausta", kun välit muutenkin ovat viileät? Olen itse nainen, joka on sietänyt kuvatunlaista käytöstä pitkään ja opettelen laittamaan terveitä rajoja ihmisille. Kerään rohkeutta siihen, että kun seuraavan kerran käyvät ja tulee taas aika "halata" teennäisesti niin sanoisin jotain tyyliin, "minä en halua nyt halata. Kerran minulta ei kiinnosta kysyä edes, mitä minulle kuuluu, niin en koe, että oltaisiin sitten halausväleissäkään". Jotain tähän tyyliin. Tää on kulunut aihe, mutta onko muita, joita anoppi kohtelee kuin ilmaa, on kaikesta eri mieltä ja jopa nälvii? Meillä ei ole lapsia, mutta mielessäni näen jo kauhukuvia, millaista elämä olisi, jos niitä olisi ja miten saisin suojeltua lapsia appivanhempien, sanon nyt, tuhoisilta käyttäytymismalleilta, jotka on jättäneet jälkensä heidän lapsiinsa. Ja vuosien varrella myös minuun.