Lue keskustelun säännöt.
Muita ylipainoisia jotka ovat tyytyväisiä itseensä?
08.11.2019 |
Mä olen 164/82 ja olen onnellinen. Silloin kun olin vielä normaalipainoinen, elämäni oli vaikeaa. Otin paineita ulkonäöstäni sekä koulu- ja työmenestyksestä. Sitten vain päätin luovuttaa ja olla sellainen mitä oikeasti haluan olla. Miksen saisi nautiskella leivoksia ja sipsejä joka päivä? Se on minun keinoni nauttia elämästä, toiset pitävät liikunnasta ja terveellisestä ruoasta ja se on mulle ok. Lähipiiri yrittää saada minua laihduttamaan mutta en suostu, en mielistele ketään. Mulla on vain yksi elämä ja haluan elää sen nautiskellen, ihan sama vaikka kuolisin nuorempana.
Kommentit (12)
Minä. Kärsin 8v selittämättömästä lapsettomuudesta ja toistuvista keskenmenoista(yht.11kpl.) kun olin normaalipainoinen ja harrastin erilaista liikuntaa niin lenkkeilyä kuin kuntosaliharjoitteluakin ja söin kunnollisesti ja tein päivätöitä. Pituus 158cm, paino 54-57kg välillä kuukautisista riippuen.
Sitten siirryin pelkkään yötyöhön, lihoin hiljalleen ensin 15kg, tulin raskaaksi ja urheilu jäi kokonaan, tilalle tuli nyt jo useamman vuoden kestänyt taloremontti(korjausrakentamista) ja olen jälleen raskaana. Ennen raskautta painoin 83kg, nyt 88kg kun laskettuun aikaan on kuukausi jäljellä.
Se, mitä tällä kilojen lisäyksellä olen saavuttanut on onnellisuus, joten kyllä; olen tyytyväinen itseeni. Tosin kaipaan kyllä sitä, että jaksaisin juosta ja pyöräillä, mutta se on ensi kesän asioita sitten tuo urheilun uudelleen aloitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 3kg ylipainoinen ja tyytyväinen mutta olenkin pudottanut 40kg. Jonkun aikaa olin sairaallollisen ylipainoisena tyytyväinen elämääni. Sai syödä roskaa ja elämä oli hienoa. Sitten tuli tunkkaisuus ja väsymys, eikä elämässä oikein mihinkään enää jaksanut innostua. Nyt 68kg painossa olen taas pirteä ja elämäniloinen.
aina voi olla tyytyväinen itseensä, eihän sillä tartte olla mitään tekemistä ulkonäön kanssa.
Mä kanssa 165/85 ja en stressaa. On nimittäin ollut sen verran rankat vaiheet ja kriisit tässä äskettäin että paino on menettänyt tyystin merkityksensä. Hyvä että hengissä pysytty.
Olen ollut noin nelikymppiseksi hoikka himotreenaaja, entinen kilpurheilija. Ajattelin silloin itsekin että laiskuutta vasn jos on lihava.
Nyt ymmärrän vähän paremmin että moni asia voi kääntää elämän suuntaa tai romauttaa tilanteen. Tai viedä terveyden tai muuttaa arvomaailman täysin. Sen verran syvällä köli raapi pohjaa että paino on viimeinen asia mitä suostu än enää murehtimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myp kirjoitti:
Minä. Kärsin 8v selittämättömästä lapsettomuudesta ja toistuvista keskenmenoista(yht.11kpl.) kun olin normaalipainoinen ja harrastin erilaista liikuntaa niin lenkkeilyä kuin kuntosaliharjoitteluakin ja söin kunnollisesti ja tein päivätöitä. Pituus 158cm, paino 54-57kg välillä kuukautisista riippuen.
Sitten siirryin pelkkään yötyöhön, lihoin hiljalleen ensin 15kg, tulin raskaaksi ja urheilu jäi kokonaan, tilalle tuli nyt jo useamman vuoden kestänyt taloremontti(korjausrakentamista) ja olen jälleen raskaana. Ennen raskautta painoin 83kg, nyt 88kg kun laskettuun aikaan on kuukausi jäljellä.
Se, mitä tällä kilojen lisäyksellä olen saavuttanut on onnellisuus, joten kyllä; olen tyytyväinen itseeni. Tosin kaipaan kyllä sitä, että jaksaisin juosta ja pyöräillä, mutta se on ensi kesän asioita sitten tuo urheilun uudelleen aloitus.
Tämä oll jännittävä viesti. Nimittäin mulla on ollut myös paljon keskenmenoja, 8kpl aikana jolloin treenasin rajusti himourheillen. Kävin nämä 4-5v lapsettomuushoidoissakin, silti tuli näitä km:a.
Sitten urhailuvamma pakotti lepotaukoon - pitkään - ja se aikana lihoin ja tukin raskaaksi viimein onnistuneesti.
Just oli jossain iltalehdessä tms että kova urheilu voi olla vaarallista naisille kun tekee kehoon stressitilan.
Olen onnellinen. Mitä nyt 2-tyypin diabetes ja lonkka vaivaa. Lisäksi mies valittaa kuorsaamisesta ja uniapnea vähän väsyttää. Ja mikä parasta, ulkonäkökeskeiset miehet eivät ahdistele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
170/80 (ehka, en ole punninnut viime aikoina) ja tullut siihen tulokseen etta nain on hyva. Jaksan silti liikkua ja olen terve, koko on "vain" L, ja saan syoda ja juoda aika paljon just sita, mita haluan. (Syomme kylla paasaantoisesti aika terveellisesti, viikonloppuisin ei niinkaan.)
Olin aiemmin reilut viisi kiloa kevyempi, mutta jotenkin tuon painon pitamisessa oli kova tyo ja aina vahan nalka. Olin siis aina vahan hangry, pahalla paalla. Nyt olen paljon leppoisampi, ja tullut siihen tulokseen, etta mun kuuluu olla just taman kokoinen. <3
Olen 153/69 eikä harmita yhtään! Ruoka on niin hyvää ja herkutkin maistuu, mies samanlainen herkkusuu. Tietysti vaateostokset vähän ongelmallisia- joskus muinoin kokoni oli 32-34 joten vanhat vaatteet ei enää mahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten kun masennus hellittää, tuntuu laihduttaminenkin taas tarkoituksenmukaiselta. Ei kannata stressata.
Oikea asenne! Ei kannata välittää noista "painonvartijoista", he itse ovat niin pelkureita että eivät voi hyväksyä sitä jos joku haluaa tehdä elämästään oman näköisen. 15-20 kg ylipaino ap:n tapauksessa ei ole edes mikään paha vielä, moni sinun mittainen painaa yli 100 kg (kuten minä...). Nykyään ihan tavallisista vaatekaupoista löytyy meille XXXL-naisillekin kivoja vaatteita. Ihanaa että yhteiskunta alkaa pikku hiljaa hyväksymään myös lihavat naisvartalot. Minulla ei ole taustalla mitään traumoja, rakastan hyvää ruokaa ja vihaan rehuja ja liikuntaa :D