Lue keskustelun säännöt.
Jos kokee omat vanhempansa vastenmielisinä, voiko koskaan pitää täysin itsestään?
01.09.2019 |
Eli minulla on enimmäkseen negatiivisia tunteita vanhempiani, tai varsinkin äitiäni kohtaan. Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset saivat minut lähes inhoamaan häntä. Nykyään olemme jokseenkin väleissä, mutta silti hän jotenkin ällöttää minua. Aina kun ajattelen sitä, että olen jotenkin tullut hänestä niin minua inhottaa oma itsenikin. Siis että voinko olla oikeasti niin erilainen kuin hän, että voisin pitää itsestäni? Kaikki sisarukseni ollaan oltu vaikeuksissa ja mielenterveysongelmissa, olen nuori aikuinen enkä pääse jotenkni eteenpäin asiassa. Pitäisikö vaan katkaista välit ja yrittää jotenkin irroittautua koko asiasta?
Kommentit (5)
En koe olevani äitini kopio. Ihmisenä olen kovin erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan pitänyt isästäni, mutta ei se vaikuta siihen miten suhtaudun itseeni. Jos olen joskus kokenut itseni vastenmieliseksi, niin se on johtunut aivan muista syistä.
Ristiriitaista tässä on se, että minulla on taipumus tuntea sympatiaa tai antipatiaa muita ihmisiä kohtaan sen mukaan, keitä heidän vanhempansa ovat. Tiedostan että se on todella väärin, enhän itsekään pitäisi siitä että minua arvosteltaisiin vanhempieni perusteella.
Samankaltaisia tuntemuksia on. En just nyt jaksa avata sen enempää taustaa..
Jokseenkin normaalia lopullista napanuoran katkeamista. Rakennat nyt vaan vähitellen kahden aikuisen välinen suhteen, löysän tai minkä vaan. Mutta äiti-lapsi suhde muuttuu siis nyt kahden aikuisen suhteeksi. Hyväksy se, niin alat pitämään itsestäsikin. Sinulla on nyt vapaus elää omalla tavallasi, nauti siitä.
Enpä ole tuota miettinyt, mutta sanoisin, että ei. Minulla oli alkkis isä (kuoli, kun olin parikymppinen) ja äidilläni on korostuneen narsistisia piirteitä.
Itselläni on ikäni ollut mt-ongelmia. Olen jo lähes 50 v nyt, mutta siitä huolimatta, että olen hankkinut tutkinnon, tehnyt uraa ja perustanut perheen, en usko koskaan voivani tuntea itseäni ns. normaaliksi ihmiseksi.