surullinen esimerkki työn valjastamasta elämästä

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/04289628-1ac4-47bb-9656-e8380474a…

Miksi työ pesiytyy toisten mieleen näin radikaalisti.

Mikä merkitys on perheellä tai yhdessä ololla yhteiskunnassa jos kaikkien pitää kiitää tapaamisesta toiseen ja vain siksi, että on juttukavereita, jotka kääntävät selkänsä heti, kun käy noin.

Ihmiset ovat apinoita, jotka yrittävät vain hyötyä jonkun asemasta ja tittelistä.

Vaikka joku tekisikin työtä, niin voi silti uskaltaa sanoa, että nyt on tyttäreni valmistujaiset, en tule nyt kokoukseenne tai nyt pidämme pitkän viikonlopun perheen kanssa.

Kuinka moni uskaltaa näin sanoa?

Vaan onko pakko kiitää kokouksesta kokoukseen.

Miettikää, jos sairastutte vakavasti ja joudutte sairaalaan, muisteketteko siinä, että nyt pitäisi kiitää kokoukseen vai odotatteko , että läheiset tulevat teitä katsomaan?

Miksi he tulisivat nyt, kun sinulla ei ollut aikaa heille muulloinkaan.

Vai tuleeko se kokous sänkysi äärelle ja se pidetään siinä?