Miten päästä mustasukkaisuudesta?
Onko kellään mitään neuvoja?
Olen aina ollut mustasukkainen ja epäileväinen. Lähinnä nämä tilanteet on olleet kun mies on lähtenyt vaikka johonkin illanviettoon ja se saa aikaan vaikka minkälaisia mietteitä. On myös muita asioita/ tilanteita joissa nämä tunteet tulevat ilmi.
Nyt tuntuu että tää on vaan lisääntynyt. Oon tullut epävarmaksi riittävyydestäni.
Minua ei ole ikinä tietääkseni petetty eikä mies ole mitenkään flirtti, ainakaan mun seurassa. Mutta komea hän on ja tunnen olevani ihan mitätön hänen kanssaan.
Olen puhunut tästä miehelle ja kertonut niitä tilanteita jotka on mustasukkaisuutta aiheuttanut. Mies tuntuu ymmärtävän mutta minua häiritsee etten pääse tästä nyt ohi vaan jankutan ja ihan selvästi aiheettomasti epäilen miehen asioita :/
Meillä on seksiä usein, käydään yhdessä reissuissa ja juhlissa. Voisi sanoa että meillä on hauskaa yhdessä, saan kuulla olevani rakastettu ja mies myös näyttää sen. Ollaan oltu yhdessä jo pitkään.
Olisko mitään neuvoja tilanteeseen?
Kommentit (15)
Sinä et voi estää miestäsi pettamasta, jos hän niin haluaa tehdä, joten miksi laittaa aikaa ja energiaa moisen miettimiseen. Pärjäät kyllä, vaikka hän tekisikin väärin. Luota itseesi.
Opettele hyväksymään se, ettet pysty määräämään mitä elämässä tapahtuu. Vaikka pistäisit miehelle kahleet jalkaan ja sitoisit patteriin, voi se silti vaikka päänsä sisällä pettää sua jatkuvasti. Jos se haluaa olla sun kanssa, se ei vaaranna teidän parisuhdetta. Ja jos pettää, silloinhan sä tiedät ettei se oikeasti halua enää suhdetta sun kanssa.
Hanki itsetunto. Terapiasta saattaa olla siihen apua.
Niin. Vaarana ei ole miehesi mahdollinen halu, vaan kaikki ne myrkylliset naiset.
Koita tajuta, että nyt sä omalla käytökselläsi olet ajamassa miestä pois. Jos mun kumppani jatkuvasti epäilisi mua, pitäisi mua sellaisena ihmisenä joka pettää ja valehtelee, mä kyllä kysyisin että miksi sä mun kanssa sitten olet, jos pidät mua noin kusipäänä? Ja jos sä et luota muhun, ei tässä suhteessa ole mitään järkeä. Mä olen hyvä ja luotettava ihminen ja rakastan sua, ja pidän sitä suurena loukkauksena että sä luulet jotain muuta. Jos ei tää kelpaa, niin koitapa sitten etsiä joku luotettavampi.
Totta on että itsensä arvostaminen puuttuu. Itsetunto on pohjamudissa yleensä aina. Välillä on hetkiä kun tunnen että kaikki sujuu ja voin olla luottavainen.
Totta sekin etten voi estää miestä tekemästä vääryyksiä vaikka tekisin mitä. Tätä ajatusta mun täytyy pitää mielessä.
Jos mies tekisi jotain, uskoisin selviäväni mutta samalla varmasti ajattelisin että se oli minun vikani.
Varmaan joku terapia voisi olla hyvä ajatus.
Se ongelma on sinun pääkopassasi, jos mies ei ole antanut muuta mustasukkaisuuden aihetta, kuin olemalla komea... Sinulla on heikko itsetunto ja sinun pitäisi saada se jotenkin paremmaksi. Minä olen ollut myös mustasukkainen ja kävin terapiassa tämän takia ja sain itsetuntoani nostettua... Ajattelin kanssa, että olin jotenkin huonompi, kuin kaikki muut enkä riitä miehelleni tällaisena, mutta järjellä ajateltuna asia ei todellakaan ollut niin!
Miten sinä itse käyttäydyt, kun lähdet viihteelle ilman miestäsi? Oletko flirtti ja saako alkoholi sinun tekemään/ajattelemaan sellaisia asioita, joita et ikinä tekisi selvinpäin? On nimittäin myös tapauksia, että ne pahimmat mustasukkaiset ihmiset ovat niitä, jotka tekevät itse sitä mistä toista epäilee...
Vierailija kirjoitti:

En tosiaankaan ole mitenkään flirtti, vaan oikeastaan etäinen eikä mun kanssa kovin helposti lähde kukaan juttusille kun en anna mitään vastakaikua.
No. Tää asia nyt tietenkin vaivaa minua niin mun täytyy asialle tehdä jotain.
Minä olen mustasukkainen välillä, kun mieheni lähtee joidenkin sinkkukavereidensa kanssa jonnekin... Tiedän, että nämä sinkut hakemalla hakevat itselleen yöksi seuraa ja minulle on jotenkin vastenmielinen ajatus, että mies istuu vaikka samassa baaripöydässä joidenkin sinkkunaisten kanssa. Aina on kumminkin ajoissa kotiin tullut eikä ole tiettävästi tehnyt mitään typerää.
Terapia voisi auttaa. Mutta myös se, että teet itseäsi varten asioita, joista nautit ja josta tulee tunne, että olet hyvä.
Ja niin vaikeaa kuin se onkin, hyväksy se, ettei kenenkään muun tekemiset ole sinun käsissäsi. Ja muista se, että omat tekemisesi ja tekemättä jättämisesi ovat.
Puolisosi ei tarvitse loputtomiin toimia terapeuttinasi, etenkään kun terapointi kohdistuu hänen oletettuihin tekemisiinsä.

Niin mitäpä jos se mies käyttäytyy samalla tavalla, kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Terapia voisi auttaa. Mutta myös se, että teet itseäsi varten asioita, joista nautit ja josta tulee tunne, että olet hyvä.
Ja niin vaikeaa kuin se onkin, hyväksy se, ettei kenenkään muun tekemiset ole sinun käsissäsi. Ja muista se, että omat tekemisesi ja tekemättä jättämisesi ovat.
Puolisosi ei tarvitse loputtomiin toimia terapeuttinasi, etenkään kun terapointi kohdistuu hänen oletettuihin tekemisiinsä.
Olet ihan oikeassa. Kiitos tästä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mustasukkainen välillä, kun mieheni lähtee joidenkin sinkkukavereidensa kanssa jonnekin... Tiedän, että nämä sinkut hakemalla hakevat itselleen yöksi seuraa ja minulle on jotenkin vastenmielinen ajatus, että mies istuu vaikka samassa baaripöydässä joidenkin sinkkunaisten kanssa. Aina on kumminkin ajoissa kotiin tullut eikä ole tiettävästi tehnyt mitään typerää.
Minulla naisena on sinkkukavereita, joiden kanssa käydään silloin tällöin viihteellä ja kyllä heilläkin on ns. haku päällä ja ollaan välillä törmätty joihinkin miehiin ja istuttu samassa pöydässä, mutta aina olen sanonut olevani varattu enkä todellakaan lähde lirkuttamaan kenellekään... En esimerkiksi ota vastaan mitään juomia keneltäkään tms. Jos joku alkaa jotenkin ahdistavaksi, niin lähden pois tilanteesta.
Älä arvostamaan itseäsi.
Jos mies pettää, se ei ole maailmanloppu, siitä on miljoonat naiset selvinneet. Mutta ensin, arvosta itseäsi!