Tulet kotiin ja rakas puolisosi on polttanut talon. Miten reagoit?
Katsot palavaa taloanne ja puolisosi nyyhkii jättäneensä levyn päälle. Mitään ei ole pelastettavissa. Mitä sanot/teet?
Kommentit (10)
Tuollaista on varmaan mahdotonta tietää itsestään etukäteen, reaktio voi olla jotain ihan muuta kuin kuvittelisi. Uskoisin silti että olisin alkujärkytyksen jälkeen tyytyväinen jos selvittiin pelkän materian menetyksellä eikä kenellekään sattunut mitään.
Toivon että menee vakuutuksesta läpi ja alan kysellä yksityiskohtia joissa olisi voinut mokata.
Huokaisisin syvään helpotuksesta. Päästiin siitä pläjästä :D
Hätäilen, että onko lapset ulkona, missä koira on, eihän sulle käynyt mitään???? Halaan miestä tiukasti. Soitan äidille ja isälle, sinne hätämajoitukseen.
Shokkivaiheessa toimin, mutta sitten tulee reaktiovaihe ja voi olla että itken ja raivoan, mutta siitä sitten eteenpäin, mitäpä muutakaan voi? Vakuutus korvaa aineelliset vahingot.
Halaisin lujasti ja sanoisin etta kylla tasta selvitaan ja etta vahinkoja sattuu. Miehen tuntien syyttaisi itseaan jo muutenkin koko loppuelamansa, etta poltti minun taloni.
Sitten mentaisiin mun mutsille evakkoon.
Varmaan soittaisin palokunnalle ellei sitä olisi jo tehty. Sitten vakuutusyhtiöön ja äidille jotta voisin tiedustella meille yöpaikkaa kunnes uusi asunto järjestyy.
Tuhopoltosta ei saa vakuutuskorvausta, joten viskaisin ukon samaan kokkoon. Sitten nenän perässä maailmalle.
Ajaisin kauppaan ostamaan grillimakkara koska jälkipyykki on parempi hoitaa ravittuna.
Vierailija kirjoitti:
Hätäilen, että onko lapset ulkona, missä koira on, eihän sulle käynyt mitään???? Halaan miestä tiukasti. Soitan äidille ja isälle, sinne hätämajoitukseen.
Shokkivaiheessa toimin, mutta sitten tulee reaktiovaihe ja voi olla että itken ja raivoan, mutta siitä sitten eteenpäin, mitäpä muutakaan voi? Vakuutus korvaa aineelliset vahingot.
XDDDD
Wuhuu, otan puolet vakuutuskorvauksista ja lähden.