Narsisti sanoo uhriaan sairaaksi?

On.

Kyllä! Kaikki käännetään sinun viaksesi, jokainen narsistin julmuus on ”hulluuttasi” ja ”sairauttasi”. Tämä tulee oppia, ja se on kivinen tie.

Narsisti nauttii kivustasi. Niin fyysisestä kuin henkisestäkin. Ja nautinnon välillä hän ei vain välitä sinusta. Tunnoton. Epäihminen.

Narsistiäiti soitti kerran ykskaks kotiini ja ilmoitti puhelimessa, että minulla on ollut lapsesta lähtien aivovamma.

Uskomattominta on se, että olin lähemmäs kolmikymppinen, kun aloin tajuta, ettei minussa oikeasti ole niitä kaikkia vikoja ja että äitini sana ei olekaan laki. Lapsena kaikki menee täydestä.

Kyllä. Jos yrität keskustella asioista, niin olet ymmärtänyt väärin, muistat väärin, olet huunorintajuton jne.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Jos yrität keskustella asioista, niin olet ymmärtänyt väärin, muistat väärin, olet huunorintajuton jne.

Sinulla on ”nuttura kireällä”, jokainen muu ”ymmärtää eri tavalla”, olet ”poikkeava”. ”Sairas!”

Narsistit ovat usein kovia väittämään muita narsisteiksi kun nämä eivät olekaan nuolemassa tämän vessanpönttöä.

Niin, nyt sitten ap saa arpoa, kumpi on se narsisti, se joka häntä sanoo sairaaksi, vai se, jota ap sanoo sairaaksi.

Narsisteja on, ja muuten vaan ilkeitä ja itsekkäitä ihmisiä. Ja sitten on kyökkidiagnooseja jakavia ihmisiä, joiden suosikkileima on kymmenkunta vuotta ollut narsisti. Joku on äänekäs ja sanoo työpaikalla häntä ärsyttävän, eriävän mielipiteen - se on narsisti! Joku ei omaa samanlaisia tapoja - se on narsisti! Mies otti ja rakastui toiseen - narsisti!

Minun äitini ja hänen äitinsä ovat siitä asti kuin muistan - ainakin 4-vuotiaasta saakka sanoneet minulle säännöllisesti että olen mielisairas. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi. Sama jatkuu yhä, keski-ikäisenä. Muuta mielisairautta minulla ei kuitenkaan ole todettu kuin ahdistuneisuushäiriö, lieneekö ihme..

Kiinnostavaa on mielestäni myös se että äiti on ottanut oman tyttäreni (alle kouluikäinen) lellikikseen. Toisesta lapsestani ei ole kiinnostunut. Jatkuvasti etsii meistä vanhemmista vikoja, kuinka olemme pilanneet tyttäremme. Kymmeniä kertoja tullut tyttäreni kanssa halimaan nenäni eteen sanoen ”Olet ihanin ja rakkain tyttö, jonka mummi on koskaan tuntenut - niin, mummi ei ole koskaan, ei koskaan tuntenut yhtä ihanaa tyttöä”. Minulle ei äiti ole koskaan osoittanut minkäänlaista hellyyttä. Suruni ja itkuni on ollut aina sitä ’mielisairautta’.

Välejä on tosi hankala katkaista, mutta etäisyyttä olen ottanut.