Miltä psyykkiset sairaudet tuntuu?

Yleensä yksi asia mikä yhdistää on, ahdistus.

Sen ymmärtää kunnolla vasta kun on paranemaan päin. Minulla niin kuin olisin koko elämäni polkenut paniikissa juoksuhiekassa. Ja paraneminen oli kuin olisin tuntenut hiekassa ensimmäistä kertaa elämässäni jalansijan jossa levätä hetken. Tämän ymmärtäminen oli iso hetki, muistan vieläkin kuinka seisoin keittiössä.

Kiitos vastauksista!

Ap

Tässä yhden, ja korostan: vain yhden, ihmisen näkemys niihin psyykkisiin ongelmiin jotka minulla on diagnosoitu.

Ahdistusta kuvailisin polttavana, rauhattomaksi tekevänä hellittämättömänä tuskana. Se on kuin mielen ympärillä olisi piikkilankaa: koko ajan on tuskainen olo ja pienikin liikahdus lisää kipua, jokainen ajatus tuntuu sattuvan. Tekisi mieli paeta, liikahtaa pois kivun aiheuttajasta mutta kipu on omassa mielessä.

Masennuskausi taas tuottaa äärimmäisen synkkiä ajatuksia omasta arvottomuudesta, kyvyttömyydestä ja itsetuhosta. Se lamaannuttaa ja vie voimat ja uskon tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa ei näy mitään, yhtään mitään ja millään ei tunnu olevan mitään arvoa tai väliä. Koska asiat menettävät merkityksensä, arkiset pienetkin askareet jäävät helposti tekemättä: ei jaksa syödä, siivota, liikkua, maksaa laskuja, pestä pyykkiä.

Dissosiaatio-oireiden aikana olo on kuin olisin läsnä vain osittain. Keho tekee asioita mutta se ei tunnu omalta, vaikka minä olenkin se joka päättää mitä keho tekee. Omat raajat näyttävät vain "kuvamateriaalilta", vaikka järjen tasolla tiedän että ne samat omat kädet ja jalat siinä viipottavat. Hajut, monet äänet ja fyysiset tuntemukset jäävät osittain tai kokonaan aistimatta.