Dammenbrister, suomenruotsalaisten Metoo, kritiikkiä
Suomenruotsalaisilla on oma metoo-juttunsa, "dammenbrister"-kampanja, jossa seksuaalisesti häirityt naiset kertovat häirintäkokemuksistaan netissä. Kampanja kutsuu näitä naisten kertomuksia nimellä "vittnesmål".
Katsoin tv-dokumenttia aiheesta, ja aluksi luulinkin, että tarinat olivat oikeita poliisille annettuja lausuntoja rikostutkinnassa. Mutta ne olivatkin nimettömien naisten muistinvaraisia kertomuksia, jotka he olivat sähköpostitse lähettäneet kerääjille.
Minusta pitäisi pysyä tosiasioissa: todistajanlausunto on eri käsite ja sillä on eri luotettavuusaste juridisesti ja muutenkin kuin anonyymilla nettitarinalla.
Näiden kampanjan esiin tuomien todellisten tarinoiden joukossa voi olla myös fantasioita, virhemuistoja, tahallista miesvihan levittämistä valheilla tai mielenvikaisia kuvitelmia. Minusta niiden kaikkien nimittäminen todistajanlausunnoiksi lujittaa ajatusta, että jo pelkkä naisen syytös miestä kohtaan seksuaalisesta häirinnästä riittäää todisteeksi, vaikka sitä ei olisi viranomaiselle esitettykään. Sanon näin kriittisesti, vaikka minullakin on omakohtaisia kokemuksia hyväksikäytöstä lapsuudessa.
En ole ihan varma, hyödyttävätkö tämänkaltaiset kokemusjulkaisut miehen ja naisen kommunikaatiota, vai saavatko se esimerkiksi nuoret naiset ajattelemaan, että miehet ylipäänsä ovat hirveitä ja pelottavia.
Mitä mieltä muut ovat?
Periaatteessa en näe ongelmaa miesvihassa, koska jokainen mies on oma yksilönsä kuitenkin ja näin ollen viha ei suoraan kohdistu kehenkään. Mutta voisi sen tosiaan kertoa, että tarinat saattavat olla keksittyjä, vaikka se sitten väheksyisikin niitä. Mutta mielestäni pitäisi vain luottaa katsojan arviointikykyyn siinä.
Tuohon toiseen pointtiin ei nyt mitään kommentoitavaa.