Muita joiden pojat ekaa kertaa yötä poissa kotoa armeijassa?

Vanhempien takia Suomessa on tuhansia peräkamarin poikia

Niinpä 🙁 T . Ap

Todella outoa. Lapset ovat yleensä pienestä asti poissa kotoa öitä, ja sitten varhaisteininä vaikka viikon putkeen ja teininä vaikka kuukauden putkeen kesällä.

Nhan tuo poikkeavaa, toivottavasti pärjää.

Eihän kutsuntoihin menemällä sitoudu menemään armeijaan

Mun kaverilla on ADHD ja vanhemmat eivät uskaltaneet jättää yksin tai päästää yökylään lähellä täysi-ikäisyyttäkään. Kyseinen tyyppi olisi alkanut sekoilemaan viinan kanssa ja laittanut paikat mataliksi. Ja niinhän siinä kävi kun tämä tyttö muutti kotoa 18-vuotiaana niin elämä meni persiilleen. 

On ollut pienempänä kaverilla yötä ja mummolla hoidossa mutta sitten ei enää halunnut mennä niin mikä minä olen pakottamaankaan. Riparin kävi kyllä ja leireili sen viikon. Kovasti puhuu jo kotoa pois muuttamisestakin eli ehkä tuo armeijakin tuossa menee.

Meillä myös lähipiirissä poika joka ei ole ollut yhtään yötä poissa kotoa ja armeijaan pitäisi mennä parin vuoden päästä. Äitinsä on niin kaheli ettei mitään rajaa. Veikkaan kun aika harmaisiin tulisi niin äiti hommaa pojalle vapautuksen yms. Tämä kohta aikuinen poika ei tee mitään kaverijuttuja tai käyttäydy teinin tavoin, herää viikonloppunakin tosi aikaisin ja nukkuun menee kuten pikkulapset. Hirvittää sivusta seurata ja isänsä on niin tossukka ettei sekään auta.

Muistan iäti sen hetken kun velvollisuus koitti minulle. Ikinä en ollut nukkunut kun kotona omassa vuoteessa minkä vierellä on tuoli johon äitini on viikannut minulle seuraavan päivän vaatteeni. Innokkaana astuin palvelemaan maata ja listallani oli vaatimukset mitkä minusta ja äidistäni olivat ihan normaalit. Jouduin lopettamaan palveluksen heti ensimmäisenä päivänä koska en saanut omaa huonetta! Miksi tilaa olisi vaikka kuinka paljon siellä kasarmilla, enkä saanut etukäteen illalla tietää mitä vaatteita minulle viikataan tuolille.

Olen -60, syntynyt mies. Siihen aikaan oli ihan tavallista, että jo alle 10v iässä oltiin kesäleireillä, partioleirillä, urheiluleirillä tai vastaavilla.

Olin ekaa kertaa kesäleirillä 6 vanhana, siis jo ennen kun koulu alkoi. Vanhemmat järjestivät meidät lapset aina kesällä jonnekin viikoksi tai pariksi siitä lähtien.

Muistelen kun juttelin asiasta myöhemmin isän kanssa niin hän piti sitä tärkeänä itsenäistymisen kannalta ja samalla he vanhemmat saivat lomaa meistä lapsista sen ajan.

16v ikäisenä menin ekaa kertaa kesätöihin, palkasta piti muuten antaa 1/4 kotiin ruokarahoja. Siihen 16v asti joka vuosi jollain leirillä. Kesäleirien jälkeen kielileirejä kansanopistoissa kolmena kesänä kun kielet alkoivat koulussa ja 14v lähtien kielikursseille joka kesä ulkomailla 18 ikäiseksi, jolloin olin jo koko kesän töissä. Aika monella kaverilla meni samalla tavalla, tai no jotkut ei maksaneet ruokarahaa ja saivat pitää kaikki tienestit itse.

Inttiin meneminen ei sinänsä tuntunut mitenkään erikoiselta lukion jälkeen.

No maailma ja aika nyt oli muutenkin erilainen, ei meitä lapsia vahdittu sillä lailla kun nykyään. Me mentiin ja kuljettiin todella vapaasti päivät ja tehtiin pidempiäkin reissuja yksin ja kaverien kanssa. Laitettiin välillä postikortti ja soitettiin ehkä kerran viikossa tai parissa muutaman minuutin puhelu jostain kioskista, muuten ei kannettu huolta. Siihen aikaan ajateltiin, että kaikki on hyvin kun mitään ei kuulu -- ja niinhän se tapaa meillä vieläkin olla, sisarusten kanssa voi mennä vuosi ettei kuulla mitään toisista :D

Mun llapsilla oli rippileirillä eka kerta ja siihen perään sitten parin päivän luokkaretki seuraavana talvena. Ei ollut sellaisia sukulaisia, joiden luona olisi voinut olla, miehen kotona poltettiin tupakkaa sisällä ja appi alkoholisti, oma äiti kuoli aika nuorena, isä masentui, ja mun toinen veli asui ulkomailla, toinen nyt ei oikein kyennyt huolehtimaan edes itsestään. Kaverit eivät olleet sellaisia, että olisi yötä voinut olla, siihen oli monta estettä, kavereista johtuvia, kuten koira talossa tai jotain muuta vastaavaa. Miehen sisaruksien kanssa ei läheisiä välejä ja osa asui kaukanakin, sitten heillä omissakin lapsissa tekemistä. Vanhin sai tosin vapautuksen armeijasta fyysisen sairauden vuoksi. Nuorin pärjäsi ihan ok. Armeija olisi itse asiassa ollut kävelymatkan päässä kotoa, mutta hän haki peruskuntokauden jälkeen erikoistehtäviin muualle, eikä se mikään ongelma ollut. 

Toivottavasti pojalla pää kestää, itse sain inttiajalta lahjaksi hampaiden narskuttamisen, ja se näkyy kestävän koko loppuiän..

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverilla on ADHD ja vanhemmat eivät uskaltaneet jättää yksin tai päästää yökylään lähellä täysi-ikäisyyttäkään. Kyseinen tyyppi olisi alkanut sekoilemaan viinan kanssa ja laittanut paikat mataliksi. Ja niinhän siinä kävi kun tämä tyttö muutti kotoa 18-vuotiaana niin elämä meni persiilleen. 

Mun tyttären lapsuus/koulukaverilla on ADHD ja kyllä hän on ollut meillä yökylässä jo ennen lääkitystä. Ja tyttärellä puolestaan db1. Silti emme halunneet rajoittaa hänen elämäänsä vaan totuttaa heti omatoimisrksi joten hänkin on ollut yökylässä sairastumisestaan (12v) lähtien ilman ongelmia.

Ja poika reissasi pelimatkoilla ympäri pohjoismaita jo pikkupoikana joukkueen mukana. Ei me vanhemmat päästy koskaan mukaan.

Hehe, äiskä pyyhkii pepun ja viikkaa vaatteet pikkupojalle :D. Näitä ihan oikeasti oli intissä muutamia 2009 kun olin vuoden verran. Aikuiset ihmiset eivät osanneet pedata petiä eivätkä viikata vaatteita. Aivan käsittämätöntä touhua. Pahimmat eivät uskaltaneet käydä paskomassa metsäleireillä vaan pidättivät viikon. Miten tuollaiset mammarit pärjää elmässä.